Ahvenvaara

Tapahtui 35 vuotta sitten

Kiihtelysvaaran Ahvenvaarassa suolammen vesi on tummaa ja kylmää. Rantaturve upottaa rantaa kiertäessä ja tuntuu että kohta saapas jumiutuu enkä pääse eteenpäin.

Paarmat pörräävät ympärillä ja ne ovat isoja ja äkäisiä. Siitä huolimatta serkut seisovat oikealla puolella lähes liikkumattomina, samoin kuin isä lammen vastarannalla. Liikettä näkyy vain silloin kun onki nousee vedestä ja melkein aina koukussa sätkii pieni tumma ahven. Itsekin yritän olla tyyni paarmoista huolimatta, mutta toisin kuin muut vaihdan paikkaa huomattavan usein.

Lopulta ahvenia on kymmeniä, niitä saattaa olla jopa toista sataa. Aurinko alkaa porottaa sietämättömän kuumasti ilmeisesti muidenkin kuin minun mielestäni. Lähdemme joukolla tarpomaan kohti autoa jonka aamulla jätimme metsäautotien kääntösilmukkaan.

Kun saavumme kotiin alkaa saaliin perkaaminen aitan edustalla. Jollain käsittämättömällä keinolla ahvenet nyljetään vetämällä nahka pois pyrstöstä alkaen kohti kalan päätä. Niitä on  kokonainen valtava padallinen. Muutaman tunnin kuluttua pöydässä on kolme lämmintä ahvenkukkoa ja taitaa olla jotain muutakin. Kukko sulaa suussa ja tuntuu että suolammen sammalen aromikas tuoksukin on mausteena.

Tapahtui 2 vuotta sitten

Helsingin Sanomat kirjoittaa etusivullaan: ”EU kieltää ahventen perkaamisen kalakukon raaka-aineeksi muualla kuin siihen erikseen suunnitellussa tilassa.”

Tapahtuu ensi kesänä

Nyljen ahvenet aitan edustalla sanokoon EU mitä tahansa.

This entry was posted in Luonto - Nature. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *