Päiväkirjaa saattaisi olla hauska lukea jos ensin muistaisi kirjoittaa. Ja jos muistaisi mistä kirjoittaa eikä aina unohtaisi mitä tapahtuu. Niin tapahtuu jatkuvasti. Lisäksi riesana on laiskuus. Ja saamattomuus. Viimeisen kuukauden aikana minun piti päivittää blogiani päivittäin, mutta unohdin. Ainoa mitä muistin oli laiskottelu, vaikka vähän väliä eteeni jopa osui kiusallinen muistutuskyltti pyöräillessäni ja perhosia väistellessäni Joensuu-Polvijärvi-tien varressa: Juttusuo!
Mutta kun ei muista unohtaa saamattomuutta ja laiskuutta. Jos ahkeruus iskisi puoliksikin yhtä intensiivisellä voimalla kuin laiskuus, ja jos sen kaiken osaisi kanavoida johonkin hyödylliseen, niin Suomella olisi Moskovan MM-kisoista jo ainakin kaksi kultamitalia ja muutama doping-käry.
Toisaalta peittääkseen laiskottelun ihminen on loputtoman luova ja idearikas. Sitä on hauska harjoitella töissä ihan päivittäin. Niinpä nyt ensimmäisen lomanjälkeisen viikon jälkeen minäkin päätin kunnostautua, vaikka tappoflunssa yritti sumentaa muistini ja houkutella yltiöpäiseen laiskotteluun. Suggeroin itseäni muistelemalla Höytiäisen rantalaidunten lehmien ilmeitä.
Päiväkirjan sijaan päätin kuitata tämän kesän viikkokirjalla – engl.wiary – ja muutaman viikon jälkikäteen, koska ei sitä kukaan tiedä. Flunssaista päätäni ravistelemalla ja niistämällä sain sieltä ulos autenttisen tuntuisia takautumia tapahtumista jotka muistaakseni ovat tapahtuneet. Voi olla että joudun käräjäoikeudessa korjaamaan osaa lausunnoistani, mutta vannon että mitään sallittuja aineita en ole ottanut. Näin tämä kesä meni ja kuvat puhukoon puolestaan.
Viikko 27: Syön töissä jäätelöä hienojen työtovereiden kanssa. Töissä on hiljaista kuin huopatossutehtaassa, sillä kvartaalitalouden vuoden toinen etappi on juuri saavutettu. Hengitystä pidättäen on aika koota selitykset ja selittää kohellukset, etenkin muiden, sillä omista ei ole niin väliä.
Viikko 28: Syön jäätelöä Budapestissa. Ihailen pääskysiä ulkoilmaoopperassa, hikoilen helteessä Budan kukkuloilla, nukahdan unelmieni nojatuoliin Unkarin kansallismuseon puistossa, tuijotan Tonavaa iltavalaistuksessa ja käyn näpelöimässä Franz Liszt:in pianoa hänen museossaan, kunnes opas käskee unkariksi minun olla ihmisiksi. Ymmärrän hyvin.
Viikko 29: Syön jäätelöä Puijon tornissa. Sitä ennen pakkaan polkupyörän ja eväät autoon, lasken ystävän navetan ikkunat kuuteen kertaan ennen kuin päädymme tulokseen että mitään ei ehkä puutu, sillä tajusimme että yksi ikkuna on piilossa Jaffa-verhojen takana. Inventoin Mikkelin torin mansikka-, vadelma- ja kirsikkatarjonnan, noudan ydinperheen muut jäsenet Joensuun rautatieasemalta ja väistelen perhosia Polvijärven kyläteillä. Päivitän päivittäin paikallistietoni Kettusen Leipomossa.
Viikko 30: Syön jäätelöä Kinahmon kesäteatterissa jossa esitetään näytelmä “Tuhannen riemun rysä”. Huomaan ettei väliajalla tarjoilla kärpässienipölyä eikä muutakaan huumaavaa, joten syön lisää jäätelöä sekä grillimakkaran. Viritän LP-soittimeni ja raavin läpi Neil Youngin varhaistuotannon, josta ei kärpässienipölyä puuttunut. My my, Hey hey!
Viikko 31: Syön jäätelöä Joensuun torin Marttojen kahviossa. Käyn tarkistamassa näkyykö Joensuun Elliä Juuassa ja ovatko Nurmeksen ainoat liikennevalot kunnossa. Käyn tutkimassa onko Lieksan Vaskiviikoilla torvia liikkeellä. Käyn saunomassa ja soutelemassa Kiihtelysvaaran Uskaljärvellä.
Viikko 32: Palaan töihin syömään jäätelöä ja havaittavissa on lupaavan kiihtyvää alkusyksyn kuhinaa. Syön muikkuja Helsingin Kaisaniemessä hyvässä seurassa Neil Youngin tahdissa. Hey hey, My my! Flunssavirus alkaa v…tuilemaan ja yrittää loppuviikon aikana tappaa minut, mutta myrkytän sen kärpässienipölyllä. Huomenna kykenen taas töihin syömään jäätelöä.