Katselen henkeäni haukkoen tammikuisen ensilumen pöhinää. Lumettomuuden kestävyysvaje ehti kasvaa jo lähes kestämättömiin mittoihin. Tilanne pani suorastaan epäilemään että tässä talvessa on pakko olla joku valuvika.
Pulkan, rattikelkan ja toppahaalarin sijaan nassikat ovat polkeneet muovimopoillaan polvihousuissa. Lumipilvipalvelun laatu on ollut verrattavissa epäonnistuneeseen joululeivonnaiseen josta tulikin natsitorttu. Mutta nyt avobemarilla cruisailevat siirtotyöläiset joutuvat vetämään rättikaton päälle ettei sixpack kohmetu.
Vihdoinkin arktinen napapyörre on ajautunut väistötilaan, jonka seurauksena Helsingin helle on vaihtamassa paikkaa Floridan huurteen kanssa.
Oleskeluyhteiskunta voi hetkeksi unohtaa Himasgatet, tietovuodot ja sotet. On tullut aika nauttia lumiaurojen kauan kaivatusta kolinasta. Arjen koittaessa voi taas aloittaa pätkäpaaston ja keskittyä tärkeisiin yhteiskunnallisiin hankkeisiin kuten kännykkäparkki ja joustokaukalo. Ehkä Ruotsalaisetkin uskaltavat taas tulla Suomeen kiekkoilemaan.
Luulen että on aika ottaa lumihangessa selfie tai pari. Elämässä pitää olla Beatlesta ja hörsykettä.