Hippo-hiihto ja Quattro Stagione

Odotetun – kertaalleen jo peruuntuneen talviloman ensimmäisen päivän hiihtokeli Polvijärvi Cityssä oli parasta A-luokkaa: reilusti lunta, pakkasta -4 C, tuulta 0.1 m/s, tv:ssä huonoa ohjelmaa, jääkaappi tyhjä ja takapuoli puuduksissa 6.5 tunnin ajomatkasta. Siispä sukset kainaloon ja kohti latua. Ladulle päästyäni totesin että taisin päästä seuraavan päivän Hippo-hiihtojen testihiihtäjäksi.

Starttasin samijauhojärvimäisesti kuin “rinttikisaan” ja otin ensimmäisessä nousussa spurtin kunnes puhelin pirahti taskussani. Ihan oikeassa kisassa en ehkä olisi edes vastannut varsinkin kun vaimo näkyi soittavan, mutta näin epävirallisissa olosuhteissa päädyin vastaamaan. Asia oli tärkeä: Stockmannilla oli ollut paistijauheliha tarjouksessa…

Tämän iloisen uutisen siivittämänä sivakoin eteenpäin kunnes vastaan tupsahti taulu ”RÄJÄYTYSVAARA OHI”. Onhan se niin että Hippo-hiihtojen 7-8 vuotiaiden sarjan aikana on ihan hyvä jos räjäytysvaara on ohi. Oletan, uskon ja toivon että tämä varoitustaulu liittyy lähialueen kaivostyömaahan. Paikkakunnalle ollaan rakentamassa monimetallikaivosta jonka toiminta on hiljalleen pääsemässä vauhtiin. Salainen toiveeni on päästä kyseisen kaivoksen porttivahdiksi ja seuraankin silmä kovana paikallislehden ilmoituksia.

Mutta takaisin ladulle. Pian olin jo 1.0 km väliaikapisteen kohdalla ja veikkaan että olisin johtanut kisaa jos olisi ollut muita hiihtäjiä. Ketään ei näkynyt missään…mieleeni juolahti että onkohan räjäytysvaara sittenkään ohi. Joka tapauksessa tuo kilometripylväs loi uskoa että matka etenee ja henkikin kulki vielä ihan mainiosti.

Latu-ura suuntautui seuraavaksi metsän siimekseen ja maasto muuttui kumpuilevaksi. Ensimmäinen ylämäki meni kohtalaisesti mutta toinen ja kolmas sai tuumaamaan että Hippo-laduksi tämä on aika vaativa. Tässä vaiheessa helpotukseksi jouduin pysähtymään koska puhelimeni piippasi saapuneen viestin merkiksi. Tiesin että ihan oikeassa kisassa olisin saattanut jättää viestin tarkistamisen vasta maaliin tulon jälkeen mutta nyt järkeilin että saan samalla tilaisuuden tasata pulssia. Viestissä ystäväni kertoi ”olevansa ihan tööt mutta lähtevänsä tyttöjen kanssa saunaan”. Tämän uutisen myötä pulssin tasaantuminen oli niin ja näin.

Suureksi helpotuksekseni ohitin seuraavaksi 2 km:n etapin ja jo kohta heti noin puolen tunnin, kahden puhelun ja muutaman tekstiviestin jälkeen saavutin 3 km:n merkkipaalun. Mieleni valtasi helpottuneen toiveikas tunne että saattaisin ehtiä pois metsästä ennen pimeää. Nälkäkin alkoi olla ja ehtisihän sitä loman aikana vielä hiihdellä. Jotenkin kai pitkä ajomatka painoi pohkeessa ja Hippo-fiilis oli laantumaan päin.

Yhtäkkiä eteeni tupsahti kyltti ”VARO tie”. Nanosekunnissa mieleeni juolahti että jos tässä on tie niin tästähän voi kulkea autolla ja siis myös taksilla. Pysähdyin katsomaan ensin vasempaan ja sitten oikeaan ja sitten vielä kerran vasempaan. Sen jälkeen valitsin puhelinmuistiostani numeron ”Taksi”. Puhelu hälytti ja kuulin vastauksen: ”Espoon taksi, Abdullah puhelimesa, huvaa paiva, kuinka voi palvela..?” Suljin puhelimen, ylitin tien ja päätin hiihtää maaliin vaikka menisi aamuun asti.

Sivakoidessani 4 km:n väliaikatolpan ohi pysähtyen hetkeksi nojaamaan siihen huomasin että ilta alkaa uhkaavasti hämärtyä tumman sinertäväksi hämyksi. Urakan tässä vaiheessa mietin ostanko paikallisesta pizzeriasta Quattro Stagionen vaiko Pizza Pepperonen. Hippo-pizzaakin voisin harkita jos sellaista olisi tarjolla. Nälkä ajaa porsaan kotiin mutta niin se ajaa Hippo-hiihtäjänkin.

Hämärän rajamailla näin edessäni alamäen alapäässä valkean lakanan joka lähestyessään osoittautui maalivaatteeksi! MAALI!!!! Tunsin Hippo-voittajan fiiliksen virtaavan suoniini. Alkoi tuntua että loman aloitus sittenkin osui nappiin. Työkavereita tosin on jo heti ikävä mutta toisaalta heillekin tekee hyvää saada olla hetki erossa edes yhdestä sekopäästä. Onneksi kukaan heistä ei lue tätä huh.

Loman aloituksen ja Hippo-hiihdon lopetuksen kunniaksi suuntasin kotiin paikallisen Pizza-Postin kautta!

What a wonderful world!