Kirjailija Mikko Rimminen meni ja kirjoitti kymmenisen vuotta sitten 330 sivuisen kaunokirjan “Pussikaljaromaani”. Tapahtumapaikkana oli Helsingin Kallio. Teoksesta on taidettu kohta ottaa jo kymmenen painosta, se on käännetty ainakin viidelle kielelle ja lisäksi siitä on tehty näytelmä ja elokuva. Kritiikki on ollut enimmäkseen ylistävää.
PorinaPisteFi julkaisee nyt 107 sanaisen loitsun “Huopatossusiideriloru”.
Tapahtumapaikkana nytkin on Kallio, tarkemmin Kulttuuritalon lähiseutu. Loru on loihdittu hyvän seuran ja Ismo Alangon 33 1/3 – Kolmannesvuosisata Taiteilijaelämää -konsertin vaikutuksen alaisena.
Kaikki oikeudet loruun vapautetaan eli saa painaa, ruuvata, vääntää, säätää, hinkata, kääntää, näytellä ja elokuvata vapaasti. Kaikki kritiikki sallitaan mutta moderoidaan. Jos joku on tunnistavinaan tutun poljennon, niin syyttäköön itseään, kiistän kaiken.
Huopatossusiideriloru
Ystäväin mua kuljettaa, viheriällä Golfilla.
Meill’ ei pauku pakkaset, riittäis vaikka sukkaset.
Tuulipuku miss’ nyt lie? Ain’ tuolle puolen löytyy tie,
kun kyydissä on huopikkaat.
Jokin sieltä pilkottaa.
Sama se, tutkin ne.
Ain’ tuolle puolen löytyy tie.
Siideri on maittavaa, vain jos on lämpö sopivaa.
Kylmäkaapin syövereiss’, viileys ois taattu jess.
Tuostapa nyt huolta ei, ain’ keinot löytää hän hei hei.
Nyt täytetty on huopikkaat.
Huopikkaat, huopikkaat,
Jokin sieltä pilkottaa.
Sama se, tutkin ne.
Ain’ tuolle puolen löytyy tie.
Kun peltirumpu kumajaa.
Risteyksess’ rappiolla,
Siideriss’ on hyvä olla.
Tuulipuku miss’ nyt lie? Ain’ tuolle puolen löytyy tie,
Kun kyydissä on huopikkaat.