Jääkiekkofani

Entisellä tyttöystävälläni on sama nimi kuin olympiavoittaja Lasse Virenin entisellä tyttöystävällä. Kysyinkin aikoinaan seurusteluaikana tältä tulevalta vaimoltani oliko häntä koskaan sekoitettu Lasse Virenin tulevaan vaimoon. Kyllä näin kuulemma oli käynyt. Kun Lasse Viren meni kihloihin, silloista tulevaa tyttöystävääni oli kovasti onniteltu koulussa välitunnilla.

Kulta-kompura-Lassesta saimme seurusteluaikoina oivan aasinsillan siirtyä keskustelemaan urheilusta sen jälkeen kun musiikki-, ruoka- ja lempparileffakeskustelut oli kaluttu loppuun, ja loputon silmiin tuijottelu alkoi naurattaa liikaa. Pian ilmenikin että molemmat pitivät urheilusta, arvostivat sitä kovasti ja seurasivat mielellään kun toiset urheilivat. Toinen toistaan jalommat urheilulajit osoittautuivat molempien suosikeiksi. Yksi laji oli kuitenkin toisen mielestä yli muiden, mutta toisen mielestä ali kaiken: jääkiekko.

Nyt joku hätäinen voisi luulla että se oli sitten siinä. Tosiasiassa tuo toisen suosikki ja toisen inhokki on ollut yksi tärkeä piriste ja mauste ellei jopa ajoittain välttämätön ”arkiuutiskevennys” vuosikymmenten yhteiselossa ja sopankeitossa. Siitä on poikinut hauskan hilpeitä tilanteita ja myös kuuman kiihkeitä keskusteluja. Kuinkas muuten, sillä onhan jääkiekko yksi maailman tärkeimpiä asioita, joskin toisen mielestä maailman tyhjänpäiväisimpiä.

Omasta jääkiekkofanituksestani voisi perustaa oman blogin, mutta laiskuuttani keskityn raportoimaan rakkaan vaimoni jääkiekkofanituksen ja anti-fanituksen keskeisimmät elementit.

Timo SutinenHuolellisen ja perusteellisen, jo kolmatta vuosikymmentä kestäneen liiton ja tutkimustyön tuloksena olen saaanut selville että jääkiekon ainoita positiivisia puolia ovat HIFK:n hyvännäköinen punavalkoinen pusakka 1970-luvulta, sekä Timo Sutinen, Jokereiden ja Forssan Palloseuran tähtihyökkääjä 1970-80 luvuilta.

Sydänkäpyseni listaamista jääkiekon negatiivisista ellei suorastaan säälittävistä piirteistä voisi myös perustaa oman blogin, mutta laiskuuttani tyydyn raportoimaan niistäkin vain seuraavat faktat:

  • Jääkiekon sääntökirja on äärimmäisen tylsä ja vaikeaselkoinen. Tämän hän totesi vuonna 1989 kun onnistuin huijaamaan hänet mukaan elämänsä ensimmäiseen ja toistaiseksi toiseksi viimeiseen jääkiekko-otteluun HIFK-HPK. Peliin ja sääntökirjaan yhtäaikainen keskittyminen oli kuulemma todella vaikeaa ja kiekkoa oli vaikea nähdä koska se on niin pieni.
  • Ruma kielenkäyttö ja ruokoton kiroilu. Tämänkin hän totesi vuonna 1989 kun onnistuin huijaamaan hänet mukaan elämänsä ensimmäiseen ja toistaiseksi toiseksi viimeiseen jääkiekko-otteluun HIFK-HPK. Vieressämme istui joku kiihkeä HIFK-fani joka ensimmäisen erän aikana ei säästellyt sanojaan. Seuralaiseni mulkaisujen ja käydyn lyhyen keskustelun jälkeen kyseistä HIFK-fania ei tosin enää näkynyt 2. ja 3. erän aikana
  • Ihmisruuhka ja huonot tavirenkaat. Tämänkin hän totesi vuonna 1989 kun onnistuin huijaamaan hänet mukaan elämänsä ensimmäiseen ja toistaiseksi toiseksi viimeiseen jääkiekko-otteluun HIFK-HPK. Oli runsasluminen talvi ja juuri tuona iltana ajokeli oli erittäin liukas, minkä seurauksena seuralaiseni sai työntää oranssia Toyota Corollaani pitkin Nordensköldinkadun loivaa ylämäkeä puolisen kilometriä peliin suuntaavien ihmismassojen hurratessa ja kannustaessa vieressä. Vaikka yritin selittää ettei opiskelijalla ole varaa uusiin nastarenkaisiin, niin jääkiekon syyksi kaikki taisi mennä.
  • Suomen ensimmäinen maailmanmestaruus vuonna 1995. Suomi meni kuulemma järkyttävästi sekaisin mokomasta asiasta, ja niin meni olohuoneemmekin, koska vahingossa kaadoin riemuissani pöydän ja muutaman muunkin huonekalun kun pikkupoikain kanssa revettiin riemusta niin sanotusti täysin. Vauhtia ei vähentänyt sekään, että finaalipelin jälkeen lähdettyäni työmatkalle Nurmeksesta Jämsään sain Siilinjärvellä ylinopeussakot ja jossain Jyväskylän paikkeilla pääsin läpi radio-ohjelmaan, johon kuulijat saivat soittaa tuntemuksiaan aiheesta ”Miltä maailmanmestaruus tuntuu?”.
  • Suomen toinen maailmanmestaruus vuonna 2011. Suomi meni kuulemma järkyttävästi sekaisin mokomasta asiasta, ja niin meni jälleen olohuoneemmekin, koska vahingossa kaadoin riemuissani pöydän ja muutaman muunkin huonekalun kun teinipoikain kanssa revettiin riemusta niin sanotusti total.

VIPMuutaman omituisen kiemuran kautta armaani sai kutsun Jokerit –Pietarin SKA KHL-liigan otteluun lokakuussa 2015. Hjallis Harkimo siis onnistui huijaamaan hänet mukaan elämänsä toiseen ja toistaiseksi viimeiseen jääkiekko-otteluun. Ruoka ennen peliä oli kuulemma hyvää, mutta itse peliä oli todella työlästä seurata sillä kiekkoa oli vaikea nähdä koska se on niin pieni. On kuulemma hyvin kummallista ja törkeää ettei se ole edes vajaassa 30 vuodessa yhtään kasvanut. Lisäksi hänen vieressään oli istunut joku kiihkeä Jokeri-fani, joka ensimmäisen erän aikana ei säästellyt sanojaan, eikä myöskään toisen ja kolmannen erän aikana. Kysyin myöhemmin illalla paljonko peli päättyi. Hän ei ollut ihan varma, koska siellä oli korvia vihlova ja sisuskaluja tärisyttävä järkyttävä meteli, mutta kertasi vielä että ruoka oli hyvää ja Hjalliksella oli ollut hyvät jutut.

Mitä tähän voi enää muuta sanoa kuin ”Kerho!!!” Ja sekin pitää vielä sanoa, että Timo Sutinen oli todellakin taitava kiekkoilija ja piinasi HPK:n puollustusta FoPS:in paidassa vihreä-keltaisella Finnstar-mailallaan 70-80 luvuilla. Olin itse todistamassa sitä Rinkelinmäen tekojääradalla pakkasessa sormet ja varpaat jäässä. Se oli ihanaa.

This entry was posted in Urheilu - Sport. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *