Kissa vai kilpikonna ?

Porinafoorumimme pieneläinpalstalla keskitytään tällä kertaa ajankohtaiseen, mutta sitäkin itsestäänselvempään vastaukseen koskien yleisön esittämää kuumaa kysymystä: kissa vai kilpikonna?

CatTurtle1Jokainen jolla on joskus elämässään ollut kissa ei normaalisti tätä kysymystä joudu edes pohtimaan. Paitsi ehkä kerran viikossa kun mirri on tuonut aamuyöllä vuoteeseen viisi jäniksenpoikasta käpälineen ja yhden puolikkaan oravan. Toinen vaihtoehtoinen skenaario on että kattimatti on tehnyt tee-se-itse-manikyyrin viikkoa aiemmin hankittua 6.500 euroa maksanutta design-nahkanojatuolia hyödyntäen, ja sen jälkeen syönyt isännän kirjanpitoon tarvittavat kuittitositteet.

Tällaisissakin tapauksissa on syytä pitää pää kylmänä ja palauttaa mieleen miten korvaamattoman arvokasta on omistaa uskollinen kissaystävä, parhaassa tapauksessa jopa useampi. Ajanpuutteen vuoksi keskityn vain kaikkein keskeisimpiin perusteluihin.

CatTurtle3Kissa osaa lukea ajatukset. Ankeina päivinä se parkkeeraa empaattisesti rinnan tai vatsan päälle, eikä liikahda ennen kuin henki alkaa loppua, jolloin alakulo tajunnan myötä katoaa. Ilon ja valon hetkinä se myötäriemusta kehräten parkkeeraa rinnan tai vatsan päälle eikä liikahda ennen kuin henki alkaa loppua, jolloin yltiöiloiset tuntemukset tajunnan myötä katoavat. Jäljelle jää vain huoneistoa vienosti värisyttävä hyrinä.

Mirri on hygieeninen. Kuka tai mikä toinen otus voi käyttää puoli päivää itsensä lipomiseen aloittaen tavallisesti varpaiden välistä edeten etutassujen kautta peräpäässä poiketen takatassuihin, jonka jälkeen ovat vuorossa posket, silmät ja korvat. Jos ulkona sataa tai on kylmä, voi toisen puolen päivästä käyttää henkilökunnan hygieniasta huolehtimiseen samalla periaatteella ruoka- ja rapsutuspalkalla.

CatTurtle2Kattimatti ymmärtää mäkihyppyä. Tämä on tieteellisesti todistettu empiirisillä kokeilla. Esimerkiksi Slovenian Planican lentomäen maailmancupin osakilpailun aikana kissa voi 2 tuntia lähes liikahtamatta tuijottaa kuvaruutua, jossa mäkihyppääjät singahtelevat hyppyristä liitoon. Kisan aikana on pieni riski, että taulu-tv putoaa lattialle jos kissa päättää yrittää napata mäkikotkan lennosta kiinni.

Kolli karkottaa ketut ja muut ei-toivotut vieraat. Jos ikkunasta näkyy mikä tahansa karhua tai norsua pienempi otus, kotoinen kollipeto on valmis vaarantamaan henkensä ja vaikka uhraamaan ruokailuhetkensä. Paitsi jos sataa tai on kova helle tai pakkasta tai päiväpesu on kesken tai ruokakipoissa on jotain normaalia maukkaampaa.

Kilpikonnan hylkäämisen perustelut on hyvin nopeasti esitetty: kilpikonna on hyvin hidas. Vaa’an positiivisella puolella ovat madeira, sherry, konjakki ja valkoviini. Näin liemeen saadaan aromikas lopputulos eikä se välttämättä todellakaan vaadi edes kilpikonnaa.

Kiitos ja anteeksi.

This entry was posted in Arki - Everyday, Luonto - Nature. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *