Lippu korkealla. Aina!

Tänään on liputettu veteraanien ja Kansallisen Veteraanipäivän kunniaksi. Eikä turhaan.

Jokin aika sitten vanhempieni luona vieraillessani luin kirjeen jonka mummini oli saanut tammikuussa 1943. Äitini oli juuri täyttämässä kaksi vuotta ja muut sisarensa häärivät ympärillä. Se kirje meni näin:

“Syväri 8.1. -43

Meidän pastori lähetti eilisiltana tulemaan teille sen ikävän ja niin äärettömän murheen viestin joka mahdollisesti on huomenna jo perillä. Kun olin Topin hyvä toveri ja usein tavattiin tällä sotareissulla niin on ajatuksissani että omaiset usein tahtovat tietää hänen rakkaimpansa viime vaiheista niin naapurinkin miehenä pistän jotakin lyhyesti mitä asiasta tiedän.

Eihän siitä ole kun viikon päivät korkeintaan kun hän lämpimällä kädellään hyvästeli rakkaat omaisensa jälleen näkemisen toivossa. Viime sunnuntai iltana hän tuli myöhään tähän joukkosidontapaikalle ja oli yötä tässä minun kanssani samassa korsussa ja toi mm. paketin minulle kun kotoa olivat lähettäneet.

Maanantaiaamuna sitten hän piti kovasti kiirettä lähtiessään omaan tukikohtaansa ja sitten eilen noin puolen päivän vähän jälkeen ampui joku ehkä vihollisen kyttä tai sitten se oli aivan sattuma otsan oikeanpuoleisesta alareunasta sisään ja takaraivosta ulos, sen työn oli tehnyt kiväärin luoti. Kello 13 eilen hänet uusi vartiomies löysi kuolleena vartiopaikallaan ja 14-15 välillä hänet jo toi komppanian lääkintäaliupseeri tänne meidän putiikille josta tänä aamuna lähetimme eteenpäin tulemaan kohti synnyinseutuaan. Luoti oli aiheuttanut kuoleman aivan silmän räpäyksessä joten ei hänen tuskia tarvinnut kärsiä. Pastori huolehtii hänen tavarainsa nimittäin omiensa kotiin palauttamisesta aikanaan.

Enempää en osaakaan kertoa valittaen vain täytyy todeta että niin suuri suru on teitä ja lapsianne kohdannut isän mentyä tuonen maille, ja te olette jäänyt lapsienne kera tänne kylmään ja kolkkoon maailmaan missä on kaikki inhimillisyys kadonnut, viha ja väkivalta on tämän maailman ottanut temmelyskentäksi.

Toivomukseni on että ikiaikojen suuri luoja antaisi teille voimaa kestää itsenne ja lastenne vuoksi tämän rakkaimpanne menetyksen niin vaikealta ja katkeralta kun se ainakin ensi alkuun tuntuukin.

Lopetan tämän hajanaisen kirjeeni tähän, siispä Terv. Viljo.”

Muutaman raastavan ja raskaan vuoden kuluttua mummin ja muun perheen elämä kuitenkin löysi uomansa. Samainen naapurin ”Viljo”-veteraani ja monet muutkin tulivat, tekivät ja auttoivat eivätkä vähiten rakentaessaan mummin perheelle mökin naapurin “Viljo”-veteraanin talon viereiselle tontille Heinolan kirkonkylän laitamille.

Mummin mökki 1940-luvun lopulla lähes valmiina

Tuossa mökissä minäkin n.25 vuotta myöhemmin opettelin mm. piirtämään ja virkkaamaan patalappuja. Piirrokset olivat mitä olivat ja naapurin tädille virkattu patalappu muistutti enemmän pipoa mutta ei hän muistaakseni valittanut.

Samaisen naapurin ”Viljo” veteraanin perhe antoi minulle ja siskoilleni ensimmäisen kissanpentumme jonka uteliasta tutustumista lähikallion päällä olevaan vesilätäkköön oli hauska seurata.

============================

Juuri tässä nyt tällä hetkellä huomaan etteivät pörssikurssit, pilvipalvelut ja Lean Management voisi vähempää kiinnostaa. Sen sijaan toisesta aidosti välittäminen ja huolehtiminen näkyy, kuuluu ja kantaa. Ja asenne ratkaisee 95% lopputuloksesta. Kaikessa. Osaisipa itsekin paremmin. Jatkan opettelua!!