Maailmanloppu

Minä ja Pink PantherMinä ja Pink Panther pohdimme tänään maailmanloppua. Noin tunnin päästä se tulee!! Joku Maya joskus muutama tuhat vuotta sitten kirjoitti kalenteriinsa että maailmanloppu tulee 21.12.2012. Sittemmin hän hukkasi kalenterinsa mutta ikävä kyllä joku löysi sen, kertoi kaverilleen ja soppa oli valmis.

Olemme koko päivän Pantterini kanssa tyynesti odottaneet galaktista ryhmittymistä, geomagneettista täyskäännöstä, Nibirun tai jonkin muun taivaankappaleen törmäystä maahan, avaruusolentojen hyökkäystä, maan tuhoutumista jättiläismäisessä supernovassa ja kuun räjähtämistä. Tai edes jotain näistä.

Toisaalta maailmanlopun merkit ovat olleet tänä vuonna selkeästi ilmassa täällä koti-Suomessakin. Suuremmin pohtimatta tulee heti mieleen esimerkiksi se että Suomeen ei tullut Paavo-nimistä presidenttiä, olympialaisissa suomalaisia kestävyysjuoksijoita kärrättiin rullatuolissa radalta, Kainuun korvessa poksahti eräs kipsisakka-allas ja Matti Nykänen on poistunut lööpeistä. Kaiken kokkelina kilpailuvirasto ilmoitti tänään että Valion on maksettava 70 miljoonaa euroa sakkoa koska haluavat myydä suomalaisille suomalaisten haluamaa suomalaisten maidontuottajien tuottamaa suomalaista maitoa eivätkä ruotsalaisten. Aamen.

GuitarMutta ei huolta, enää alle tunti aikaa. Jihaa!!!! Vielä ehtii hyvin kuunnella John Mayalia ja Bluesbreakersia. Steppin’ out.

Jos ehdit lukea tämän ennen maailmanloppua niin onnittelut.

Jos taas vasta maailmanlopun jälkeen niin pahoittelut kun sitä ei tullutkaan.

This entry was posted in Arki - Everyday, Luonto - Nature, Musiikki - Music. Bookmark the permalink.

2 Responses to Maailmanloppu

  1. Leena says:

    Oli kiva tutustua 😉

Leave a Reply to Porisija Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *