Väinämöinen ja Vaahteramäen Eemeli

Ei voi olla totta. Vastahan se oli juuri äsken, ei toissa vuonna vaan sitä edellisenä, kun verestin Kalevala-muistojani. Silloin Väinämöinen ja Mikki Hiiri jahtasivat kilvan Karhukoplaa tai jotain sinne päin.

Tuon jälkeen Kalevalasta on ehditty tehdä elokuva ja TV-sarja. Sen perusteella mitä niistä tiedän, epäilen että ohjaaja on lukenut blogiani laatiessaan käsikirjoitusta. Rojalteista ei kuitenkaan liene toivoa, koska tietääkseni yleisö on yrittänyt vaatia rahojaan takaisin.

Tästä rohkaistuneena kuitenkin ehdotan, että seuraavan kolmen vuoden kuluessa joku blogiani seuraava elokuvakäsikirjoittaja ei jää näpertelemään Kalevalan ahtaisiin rajoihin, vaan tarttuu rohkeampaan haasteeseen. Pohjoismaiden on aika lähentyä ja sen voi aloittaa integroimalla Kalevala, Vaahteramäen Eemeli ja Ruma ankanpoikanen. Siitä saa helposti ainakin 15-osaisen TV-sarjan.

EemeliKäsikirjoitusaihioksi tarjoan seuraavanlaista juonenkulkua: Väinämöinen on saanut halvalla Norwegianin lentolipun ja lentää Tukholmaan matkustaakseen sieltä edelleen Smålandin Vaahteramäkeen Kissankulman maatilalle. Tilan vanhapoikaisännällä Eemelillä on 50-vuotispäivät ja Väinämöinen on kutsuttu juhliin. Juhlissa selviää yllättäen että Eemelin mössykkä ja pössykkä on varastettu.

VäinämöinenPuuverstashuoneen nurkassa on ankanpesä ja yksi pesän munista on ihan oudon näköinen. Ankkaemo hylkää ruman munan, mutta hyväsydäminen Väinämöinen ottaa sen huostaansa, vaikka Eemelin morsiankandidaatti Lisbet yrittää anella sitä syntymäpäivätäytekakkutaikinaan. Väinämöinen piilottaa munan vierashuoneensa vuoteen tyynyn alle, mutta juhlapäivän aamuna muna on kadonnut. Eikä tässä kaikki…

Ja kaikesta lopusta saakin helposti ne vähintään 15 osaa siihen TV-sarjaan.

Hyvää Kalevalan 180-vuotisjuhlapäivää ja -yötä.

Posted in Elokuvat - Movies, Kirjat - Books | Leave a comment

Liikenneympyrä

Tammikuinen torstai on toivoa täynnä ja lumihiutaleet leijailevat taivaalta. Uusi vuosi on jo hyvässä vauhdissa ja vuoden ensimmäiset työviikotkin ovat leijailleet ja haihtuneet kuin lumihiutaleet auton tuulilasiin. Odotan punaisen valon vaihtumista vihreäksi ja samalla radiosta alkaa aamun uutislähetys. Pirteän oloinen toimittaja toivottaa hyvää huomenta ja siirtyy uutisaiheisiin.

Ebola virus”Länsi-Afrikkaa riivaavaan ebolaan on kuollut yli 8 000 ihmistä ja Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tautitapauksia ebolan pahiten koettelemissa maissa Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa on todettu yli 20 000.”

Valot pysyvät edelleen punaisena ja Pitäjänmäen liikenneympyrässä autovirta soljuu ohitse.

“EU:n ylimääräinen ulkoministerikokous on kutsuttu koolle sen jälkeen, kun Itä-Ukrainan Mariupoliin tehdyssä raketti-iskussa kuoli noin 30 ihmistä. Raketit ammuttiin Venäjä-mielisten separatistien hallussa olevilta alueilta.

Ranskalainen satiirilehti Charlie Hebdo on ottanut tavanomaisen 60.000 kappaleen painoksen sijaan tuoreimmasta numerostaan 5.000.000 kappaleen painoksen. Terrori-iskussa lehden toimitukseen aiemmin tässä kuussa kuoli 12 ihmistä heidän joukossaan pilapiirtäjiä ja poliiseja.

Zeus Olympian TempleKreikassa vasemmistolainen Syriza-puolue voitti parlamenttivaalit ja uusi valtiovarainministeri Giánis Varoufákis on ensitöikseen palkannut ministeriöstä irtisanotut siivoojat takaisin. Osana Kreikan valtion säästötoimia valtiovarainministeriön palveluksesta irtisanottiin pari vuotta sitten satoja siivoojia.”

Havahdun kun takana soitetaan torvea, koska valo on vaihtunut vihreäksi. Kaasutan liikkeelle miettien eikö tänä torstaina ole lainkaan hyviä uutisia. Seuraavaksi iloisen pirteä uutistoimittaja puhuu jostain ilmasotaharjoituksesta jossain Suomenlahden eteläpuolella. Jos ymmärsin oikein niin Suomi on kutsuttu siihen mukaan, mutta presidentille unohdettiin kertoa. Itse asiassa myös puolustuvoimille unohdettiin kertoa koska kutsu oli tullut jollekin ministeriössä tekstiviestillä tai pääministerille Twitter-twiittinä, mutta vielä on ilmiselvän epäselvää voiko koko asiaa ottaa vakavasti. Juutun huomaamattani kiertämään liikenneympyrää, sillä uutislähetyksen lopuksi toimittaja kertoo innostuksen hehkusta ääni väristen nähtävästi viikon tärkeimmän uutisen.

Leksa”Suomalainen jääkiekkoilija Leo Komarov on palannut sairaslomalta ja onnistui paluussaan mainiosti.

Hän pelasi edellisyön ottelussa yhteensä lähes 17 minuuttia ja osui kerran maalitolppaan.”

 

Kierrettyäni liikenneympyrän neljä kertaa sekaviin ajatuksiin vaipuneena irtaannun liittymästä kohti työpaikkaa ja vaihdan radiokanavaa.

Tammikuinen torstai oli toivoa täynnä ja lumihiutaleet leijailivat taivaalta. Uusi vuosi oli jo hyvässä vauhdissa ja vuoden ensimmäiset työviikotkin olivat leijailleet ja haihtuneet kuin lumihiutaleet auton tuulilasiin. Onneksi pian on helmikuu.

 

Posted in Arki - Everyday | Leave a comment

Pinicola enucleator

Pihlaja1Tilhet popsivat pihapuussa jäisiä pihlajanmarjoja eivätkä välitä ohikulkevasta pojasta joka kantaa roskapussia jätekatokseen. Poika kurkistaa tyhjään postilaatikkoon jonka sisäkanteen on teipattu lappu ”Ei mainoksia kiitos”. Postilaatikon kansi paukahtaa kiinni ja tilhiparvi pyrähtää lentoon. Melkein heti ne kuitenkin palaavat herkkujensa ääreen.

Poika ottaa potkukelkan ja suuntaa likeiseen lähikauppaan. Hän ostaa kevytmaitoa, isoja vapaan kanan munia, maksapasteijaa, hunajahalvaa, maitorahkaa, kuohukermaa, korppujauhoja, Sunsweet-luumuja, Oltermanni-juustoa, luumutomaatteja ja WC-paperia. Tässä oli kaikki mikä mammalta oli unohtunut hänen käydessään uudenvuodenaaton ostoksilla kirkonkylällä hieman aiemmin. Ostoskassi kahisee pakkasessa potkukelkan istuimella. Poika työntää kelkan liukuun ja potkuttelee kotiin.

TaviokuurnaPihapihlajan tilhiparveen on liittynyt muutama punapäinen ja  -rintainen taviokuurna. Jäisillä marjoilla herkuttelevat linnut eivät välitä pojasta joka pysäyttää kelkkansa pihlajan kohdalle.

Hän katsoo lintuja jotka lopettavat hetkeksi marjojen nokkimisen. Sitten ne jatkavat ateriaansa ja poikaa hymyilyttää.

 

Hyvää uutta vuotta.

 

Posted in Arki - Everyday, Luonto - Nature | Leave a comment

Milton

Lydia oli juuri viime viikolla täyttänyt 13 vuotta. Oli marraskuun loppu ja hän oli palaamassa koulusta kotiin. Milton-koiraa ei vielä näkynyt, vaikka tavallisesti se aina juoksi vastaan häntä heiluen. Ehkä se ilmestyisi viimeisen tienmutkan takaa ennen kotia Inkerinmaan maaseudulla Leningradin lähistöllä. Mutta ei se ilmestynyt.

Aamulla kouluun lähtiessä kodin etutuvan lattialla oli nukkunut monta sotilasta. Äidille oli tullut jostain ilmoitus että niille miehille pitää järjestää yösija, koska heillä oli kuulemma pitkä matka edessään. Sotilaita oli ollut kylässä paljon ja heitä nukkui naapureillakin. Läheisellä aukiolla oli paljon telttoja ja vielä enemmän sotilaita. Äiti ei halunnut puhua heistä eikä vastannut kun Lydia kysyi kuinka pitkään vieraat viipyisivät. Milton piti heistä, tai ainakin muutamista jotka rapsuttivat ja antoivat makupaloja. Kukaan heistä ei puhunut suomea vaan kaikki puhuivat venäjää. Lydia ymmärsi sitä aika hyvin koska koulussakin puhuttiin vain venäjää. Suomen kielen käyttö oli kielletty. Alussa se oli ollut kovin hankalaa, mutta Lydia oli päättänyt näyttää. Hän oli oppinut kielen ja ymmärsi myös aika hyvin mitä sotilaat juttelivat. Kotona äidin ja siskon ja veljien kanssa puhuttiin kuitenkin aina suomea.

Kun Lydia saapui kotiin siellä oli hiljaista. Sotilaat olivat lähteneet. Miltoniakaan ei näkynyt. Äiti oli kotona ja istui tuvan pöydän ääressä ja hymyili Lydialle, mutta silmissä kiilsi jotain. Lydia meni lähemmäksi ja huomasi että ne olivat kyyneleitä. Ennen kuin Lydia ehti kysyä mitään, äiti kertoi rauhallisesti että kaikki sotilaat olivat lähteneet päivällä kohti Suomen rajaa. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen. Lydia ei ollut varma mitä se tarkoitti, mutta äidin hiljainen ääni ja kyyneleiset silmät kertoivat että jotain ikävää se varmasti oli. Milton katosi muutamaa päivää myöhemmin. Joku naapureista kertoi kuulleensa että koira olisi jäänyt sotilaskuorma-auton alle. Mutta ei kai Milton?

Tänään noista ajoista ja tapahtumista on kulunut tasan 75 vuotta.

KuusikkoLydia vietti viime viikolla 88-vuotissyntymäpäiviään. Vuosikymmenten aikana on tapahtunut paljon isoja ja pieniä asioita, päästy turvaan Suomeen, tehty paljon töitä ja kohdattu iloisia ja surullisia sattumuksia. Kaikkea ei jaksa enää oikein muistaa. Kuulokin on mennyt heikoksi.

Milton-koira tulee kuitenkin edelleen joskus mieleen, viime aikoina entistä useammin. Se kuulemma piti lumesta ja Lydia toivookin valkeaa joulua.

MannerheimLydia seisoo tyttärensä kanssa Suomen pääkaupungin Helsingin Nykytaiteen Museon ja Mannerheimin ratsastajapatsaan välissä. Kuuluu torvisoittoa ja sitten joku alkaa pitää puhetta Suomen Talvisodan syttymisen muistoksi. Lydian on vaikea kuulla kunnolla koska kuulolaite on kadonnut. Vieressä seissyt tuntematon herrasmies katsoo häntä, ottaa käsivarresta ja taluttaa väentungoksen läpi eturiviin, josta näkee ja kuulee paremmin. Torvisoittokunta puhaltaa ilmoille surullisen marssin säveliä, liput ja viirit liehuvat, ja valkoturkishattuinen sotilas puhuu jotain.

On aika viileä tuuli ja siitä varmaan johtuu että Lydian ja monen muunkin muistojuhlaan osallistuvan ihmisen silmissä kiiltävät kyyneleet.

Posted in Arki - Everyday | Leave a comment

Myö ko Karjalast lähettii

Joskus 1980-luvulla Ruotsalaiset jahtasivat vieraita sukellusveneitä rannikollaan ja Paavo Väyrynen julkaisi kohukirjan itsestään.

Tuolloin itse ollessani murkku-iän myöhäispuberteetin pyörteissä alkoi heräillä kiinnostus ja utelaisuus omiin juuriin ja vanhempien vaiheisiin. Isän perheen evakkomatkasta olin jotain hieman kuullut, mutta nyt myöhemmin olen saanut kuulla paljon lisää. Isä on kirjoittanut evakkotaipaleesta sen mitä muistaa ja se on elävöittänyt kuvaa tuosta ajasta. Tallaista se oli.

=============

Isä Kalle ja äiti Lempi asuivat Ruskealan Alalammilla mentyään avioliittoon vuonna 1934. Sieltä he muuttivat Jaakkiman Aurajoelle vuonna 1936 hankkimalleen Ilola nimiselle maatilalle. Uudella asuinpaikalla oli 10 hehtaaria hyvää viljelyskelpoista maata ja saman verran metsää.

Pihapiiri Aurajoella

Pihapiiri Aurajoella

Talo oli kauniilla mäenkumareella, pellot Aurajoen rantaan johtavalla loivalla rinteellä. Hyväkasvuiset maat antoivat nuorelle avioparille elannon. Perheessä oli jo kolme lasta.

Sodan uhka leijui maan yllä, ja vuoden 1939 marraskuun viimeisenä päivänä tapahtui sitten se pahin. Alkoi talvisota, ja perheen oli lähdettävä kodistaan.

Matka suuntautui Juvalle Paatelan koululle jossa asustettiin vähän aikaa. Äidin vanhemmilla Kiihtelysvaaran Uskalin kylässä oli vapaana pieni mökki. Kylä ei ollut muuttouhan alainen, joten he kirjoittivat että tulkaa siihen asumaan. Muutimme sinne ja isä sai töitä ja toimeentuloa Vihtakoskella sijainneen Vatasen sahan töistä. Pakkaset olivat kovia silloin, mutta pikkumökissä kuitenkin tarkenimme hyvin ja sopu antoi kaikille tilaa. Mummi ja Ukki asuivat näköetäisyyden  päässä, ja oli turvallista olla ja asua heidän lähellä. Näin asuimme vuoden 1942 kesään asti, mutta ikävä oli koko ajan Aurajoen kotiin.

Lopulta tuli lupa muuttaa takaisin. Isä kävi katsastamassa kotia voisiko sinne palata asumaan. Paljon siellä oli rikottu paikkoja. Rukki löytyi poltettuna rappusilta, sekin piti vieraiden asukkien lähtiessään jättää kostoksi. Väliovia oli rikottu, samoin monesta ikkunasta lasit. Hellan raudat oli hävitetty, ottivat tietysti mukaansa kun ei itsellä varmaankaan ollut sellaisia. Jopa lattiaa oli pitänyt rikkoa ja monta lattialautaa piti uusia. Samoin piharakennuksia oli kovasti yritetty rikkoa.

MarssijatKun oli kesä ja perheellä kova halu palata kotiin, niin näin tehtiin. Isä kätevänä nikkarina korjaili rikottuja paikkoja, hankki lasia ja muuta tarviketta Lahdenpohjan Osuuskaupasta, sillä laseista taisi olla pahin pula. Kuitenkin olo vakiintui ja perhe asutti kotia taas. Me lapset, silloin 6- vuotias Pentti, 4-vuotias Maija-Liisa, minä 3-vuotias ja Tapani parin vuoden ikäinen, syntyi talvisodan evakkoreissulla Uskalissa. Oli siinä äidillä touhua perhettä ja maatilan töitä hoidellessaan.  Pentti jo kovasti oli mukana pihatöissä. Isähän oli rintamalla, ja ns. työlomilla kävi tekemässä maataloustöitä. Muistan hyvin kun kerrankin isä oli kyntämässä rinnepeltoa, joen yli lensi monta lentokonetta. Pelkäsin että kohta pommit taas tippuvat alas, niinkuin olin kerran nähnyt jokeen sellaisen putoavan. Juoksin suuressa hädässä isän jalkoihin tarraten turvaan. Isä kuitenkin rauhoitteli että ”nehän ovat omia koneita, ei tarvitse pelätä”. Kyllä oli helpottava tieto.

Sitten tuli kevät 1944. Perheeseen tuli lisäystä kun Paula tyttö, viides lapsi syntyi. Ristiäiset pidettiin tuvassamme parin muun kastettavan lapsen kanssa. Taas sattui lentokonelaivue toimituksen aikaan lentämään talon yli. Jyrinä oli valtava, pelkäsimme kovasti, mutta sillä kertaa matka oli koneilla johonkin kauemmaksi.

Tilanne rintamalla paheni koko kesän. Tuli tietoa että saattaa tulla taas lähtö, ja annettiin ohjeita ennakkoon, miten pitää toimia jos käsky poistumisesta annetaan. Vähäisiä tavaroita oli pakattava ja lähetettävä ennakkoon pois. Meidän tavaroistamme ei koskaan tullut kuin pieni osa perille. Se oli iso vahinko perheelle.

08062008522

Nivan asema

Sitten eräänä päivänä vanhimman veljen ja naapurinpoikien mennessä kouluun oli puolivälissä ollut vastassa sotilaita, jotka olivat sanoneet,”mänkeehän kottiinne, nyt pittää heti lähtee evakkoon”. Niinpä sitten 4.9.1944 alkoi evakkotiemme. Naapurimme vei meidät hevoskyydillä Nivan asemalle jossa jo odotteli iso joukko kyläläisiä junan tuloa. Lopulta ahtauduimme junaan ja matka kauas alkoi.

Matka monine pysähdyksineen kesti useita päiviä, lopulta päädyimme hyvin väsyneinä Närpiön asemalle. Majoituimme jonkin koulun luokkaan. Aamulla kun heräsin, aistin paikallisten valmistaman lihakeiton tuoksun. Se tuoksu on säilynyt koko ikäni muistissani. Koululta saimme sitten siirron Ylimarkkuun, vaikka silloinhan se oli Övermark, ruotsinkielinen kylä kun oli. Oli kuitenkin hyvin viisasta evakuointiviranomaisilta sijoittaa saman kylän asukkaita lähelle toisiaan. Aurajoeltakin asuivat molemmat lähinaapurit Luukkaiset ja Innaset lähellämme, ja siinä oli henkistä turvaa toisistamme muuten ummikkoruotsalaisten keskellä.

Pieni ehkä hupaisa kommentti kuului kerran naapuriperheeltä, jossa oli samanikäisiä lapsia. Heille oli sanottu että ”noitten ryssien kanssa sitten ette leiki”. Kun naapurista vanhemmat olivat lähteneet töihinsä, lapset tulivat meidän luoksemme ja leikit sujuivat ihan hyvin vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.

EvakkoreittiAsuimme aluksi Ylimarkussa saunamökissä eikä ollut paljon neliöitä käytössä. Vuoden 1944 joulun vietimme siinä, ja sitten saimme käyttöömme omakotitalon yläkerran huoneen ja keittiön käsittävän asunnon. Ylimarkun ajasta muistan sen joulun, vaikka aika oli melkoista toimeentulotaistelua. Joulu oli perheen juhla, ja jostakin olivat vanhempamme keksineet lahjat jokaiselle. Pentti sai kovasti kaipaamansa sukset. Mäenlaskupaikat olivat lähinnä Närpes-joen uomassa. Syksyllä joessa lirisi vain vähän vettä, mutta -45 keväällä se oli piripinnassa, hyvä ettei tulvinut läheisille pelloille. Talvesta muistan kuinka kylän läpi kulki hevosten vetämät parireet joiden lavoilla oli niitä kullankeltaisia savusilakoita. Niitä myivät tienvarren asukkaille, ja olivat erikoisia herkkuja meille.

Kun sitten alkoi ”evakkojen” sijoittelu johonkin uuteen asuinpaikkaan, isälle tarjottiin Närpiöstä erään suon keskeltä pieneltä mäentöyräältä paikkaa johon voisi perustaa perheelle uuden konnun. Isä totesi heille kuitenkin että ”meillä on viisi pientä tenavaa, en voi ryhtyä noin karuun paikkaan perheelle pesää tekemään”. Kävi taas niin, että äitini vanhemmat kutsuivat meidät asumaan Uskaliin mökkiinsä. Niinpä vähäiset tavarat kasaan ja junalla Joensuun kautta tuttuun Uskalin kotiin. Siinä asustimme vuoden 1946 syksyyn. Perheeseen syntyi uusi tulokas, Juhani, kuudes lapsi.

Kiteen mökki

Särkijärvi

Sotakorvausten selvittyä löytyi meille sitten pientila Kiteen Särkijärveltä. Sinne kotiuduimme kahden vuoden evakkouden jälkeen. Ikkunasta näkyi vettä niinkuin Aurajoen kodissakin. Haukilampi oli lähellä ja antoi kalaa kun ahkeraan kävimme ongella. Ikävä Aurajoelle oli silti.

Elämän tulee jatkua, ja uuteen paikkaan on totuttava. Asuimme Kiteellä vuoden 1948 syksyyn ja sitten muutimme lähemmäksi Joensuuta. Isän uuden ammatin harjoittaminen kuorma-auton hankinnan jälkeen oli siellä helpompaa. Vuosien saatossa on ”evakkous” jatkunut työn perässä kulkemisena. Kuitenkin sen pohjanmaan kierroksen koen evakkotienämme jonka sodan takia jouduimme kokemaan.”

=============

Joskus tuntuu terveelliseltä hieman pohtia ja muistella juuriaan, ja suhteuttaa tämän päivän normiarkea siihen mitä aiemmat sukupolvet ovat joutuneet kokemaan.

Välillä tosin tuntuu etteivät asiat paljon muutu vuosikymmentenkään saatossa. Tänään lokakuussa 2014 Ruotsalaiset jahtaavat vieraita sukellusveneitä rannikollaan ja Paavo Väyrysestä julkaistiin kohukirja.

Posted in Arki - Everyday, Luonto - Nature | Leave a comment

Eläkeuudistusuudistus

Tämän syksyn mittaan on eläkeneuvoteltu oikein urakalla ja lopulta neuvottelijat taisivat myös päästä jonkinlaiseen sopimukseen.

Vanhuuseläkeiän alaraja nousee portaittain vuodesta 2017 lähtien kolme kuukautta vuodessa, kunnes saavutetaan 65 vuoden eläkeikä. Ensimmäinen ikäluokka jonka eläkealaraja on 63 vuotta ovat vuonna 1962 syntyneet veijarit. Vanhuuseläkkeen ylärajaksi tulee 70 vuotta. Vuoden 2017 jälkeen eläkettä karttuu 1,5 prosenttia tuloista vuodessa. Edellisestä poiketen 31.12.2025 saakka ikävälillä 53–62 vuotta eläkkeen perustana olevista tuloista karttuu kuitenkin eläkettä 1,7 prosenttia vuodessa. Jos taas jatkaa töissä vielä oman ikäluokan vanhuuseläkeiän jälkeen, tulee eläkekarttumaan 0,4 prosentin lykkäyskorotus kuukautta kohti. Lisäksi jos on raatanut rasittavassa tai kuluttavassa työssä 38 vuotta se voi oikeuttaa siirtymään työuraeläkkeelle 63 vuotiaana….

Ihme hifistelyä! Miksi tästäkin piti taas tehdä niin vaikeaa ja koukeroista ja kiemuraista?

TiiletEhdotan saman tien uudistusta tähän uudistukseen.

Eläkeikärajaksi kaikille ilman mitään mutinoita 100 vuotta. Se on sopivan pyöreä luku ja helppo muistaa.

Ihmisillä on nyt yksi murhe ja stressinsiemen vähemmän ja elämässä on tiilimuurimaista vakautta.

Koska poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön niin yksi poikkeus tähän 100 vuoden sääntöönkin sallitaan. Jos kansalainen on työuransa aikana kitkenyt sokerijuurikasta ja polttanut tiiliä ja keittänyt äidinmaidonkorviketta ja jäädyttänyt jäätelöä ja kirnunnut voita ja hapattanut jogurttia ja itkettänyt juustoa ja sentrifugoinut koeputkia ja viljellyt kolibakteereja ja opettanut korvasienien viljelyä ja markkinoinut puikulaperunaa ja tuotekehittänyt laktoositonta piimää ja pippuroinut tuorejuustoa ja rei’ittänyt emmentalia ja touhunnut lelutehtaassa kännyköiden keskellä ja kehittänyt laatua ja parantanut prosessia ja sotkeutunut matkapuhelinverkkoon ja mitannut suorituskykyä ja kysynyt kaikenmoista asteikolla 0-10 tai jotain vastaavaa, niin siinä tapauksessa saa jatkaa toilailua 110-vuotiaaksi, mutta halutessaan voi myös hakea lykkäystä.

Piste.

 

Posted in Arki - Everyday | Leave a comment

Punkki

Keskilihava norjalainen metsäkissa istahti mustikkamättään juurelle. Sen takapuolta kutitti ankarasti. Kesä oli sujunut mukavasti vaikka heinäkuun helteet ottivat ajoittain koville. Hakeutuminen varjoisiin pusikoihin, yön viilentämälle kaivonkannelle tai vilvoittavaan tuulenvireeseen pihatammen oksalle auttoi ajoittain tilannetta.

PerhonenPerhosia oli tänä kesänä paljon. Viikset väristen ja vasenta takatassuaan nuolaisten metsäkissa muisteli kuinka oli yrittänyt jahdata niitä pellolla, mutta useimmiten turhaan.

Toisaalta ei niistä liikunnan lisäksi paljon muuta iloa olisi ollutkaan, mauttomia ja luultavasti ravintoarvoltaan vähäpätöisiä kun ovat.

Toista olisi ollut mehevä ruisrääkkä munineen. Keskilihavalla norjalaisella metsäkissalla oli jo pitkälle viedyt saalistussuunnitelmat valmiina, mutta hanke koki takaiskun. Saalistuksen varomaton valmistelu paljastui metsäkissan mamille, joka tilanteen tajuttuaan yritti heittää poloista kolliaan ensin akkuporakoneella ja sitten kumisaappaalla samalla noituen hyvin vakuuttavasti, että jos ruisrääkkää ei jätetä rauhaan niin seurauksena on vähintään kolmen kuukauden aamurapsutusboikotti ja herkkukuivaruoasta on turha haaveilla puoleen vuoteen.

MetsakissaNäin vakavan konfliktin riskiä keskilihava norjalainen metsäkissa ei tohtinut ottaa. Se aavisti että tässä ruisrääkkätapauksessa edes normaalisti toimiva 80 desibelin sovintokehräyshyrinä ja pohkeenpuskukiehnäyskään ei tepsisi. “Jääköön mokoma ruisrääkän rääpäle, popsin tusinan metsähiiriä sen sijaan ja mamikin on tyytyväinen” se oli ajatellut ja jäänyt kehräten odottamaan kun sitä tultiin hellästi kujertaen hakemaan pellonreunasta missä se istui akkuporakoneen ja kumisaappaan välissä poskiaan pesten.

Kaiken kaikkiaan kesä oli sujunut suhteellisen seesteisesti, mutta nyt takapuolta kutitti lähes sietämättömästi. Punkki. Sekö se taas on? Mami oli kaivanut niitä eri puolilta metsäkissansa keskilihavaa karvapallovartaloa pitkin kesää, mutta tämä taitaa olla normaalia mehevämpi. Nuoltuaan vielä loput kolme tassuaan, silmäiltyään ympärilleen ja varmistettuaan että reitti on vapaa ketuista ja käärmeistä se nousi jaloilleen. Mustikkamätäs värähti ja keskilihava norjalainen metsäkissa suuntasi kohti kotia. Päästessään äänietäisyydelle se saatteli ilmoille äänekkään mourumaukaisun.

Nyt sitä osattiin odottaa.

 

Posted in Arki - Everyday, Luonto - Nature | Leave a comment

Hasely Crawford

Tässä toissapäiväistä Zurichin EM-kisojen naisten moukarintyönnön karsintakilpailua haikeana muistellessani muistui yhtäkkiä mieleeni kaukaiset kouluajat. Toisin kuin nykyisin, jolloin äidinkielentunnilla opetellaan itseilmaisua heittämällä opettajaa kännykällä koska tämä on kieltänyt Angry Birds-pelaamisen, silloin pidettiin luokan edessä esitelmiä erilaisista aiheista.

HCMontaakaan omaa aihettani en muista, mutta nyt urheiluhuumassa palautui kirkkaana mieleeni esitelmäni Montrealin olympiakisojen 100 metrin juoksun loppukilpailusta.

Luokkatoverini ja hyvä ystäväni epäilevä-Tuomas katsoi suu auki kuultuaan minkä aiheen olin valinnut ja kysyi tutun epäilevän näköisenä kuinka 10 sekunnin pyrähdyksestä voi tehdä 20 minuutin esitelmän. Vastasin että helposti.

Ja niinhän siinä kävi että n. 20 minuutin performanssin lopuksi monenmoisten kommellusten ja yllättävienkin juonenkäänteiden jälkeen olympiakultaa voitti Hasely Crawford Trinidadista ajalla 10.06. Perässä lönköttelivät maansa myyneinä Jamaikan Don Quarrie ja Neuvostoliiton Valeri Borzov. Borzov ei tuolloin vielä tiennyt että hänen maansa todellakin myytäisiin viitisentoista vuotta myöhemmin pilkkahintaan eniten tarjoavalle, enkä minäkään muistaakseni maininnut siitä mitään esitelmässäni.

ServaaliToinen aihe joka muistui mieleeni käsitteli luonnon ihmeitä. Päätin pitää esitelmän servaalista. Jälleen hyvä ystäväni epäilevä-Tuomas katsoi epäuskoisen näköisenä väittäen ettei sellaista elukkaa ole olemassakaan. Sanoin että onpas, mutten muistaakseni kertonut että olin itsekin tiennyt sen vasta pari päivää törmättyäni siihen eräässä eläinkirjassa joka aukesi sattumalta juuri servaalin kohdalta, kun väistin kirjaa jolla pikkusiskoni yritti heittää minua jostain syystä.

Jokin herätti servaalissa mielenkiintoni, sillä onhan se kissaeläin. Muistan elävästi kuvista että se on täpläturkkinen, sähäkkä ja sporttinen kattimatti jolla on luonnottoman isot korvat. Hyvä esitelmä siitäkin tuli omasta mielestäni. En muista mitä mieltä epäilevä-Tuomas oli.

Jos nyt pitäisi tehdä esitelmä jostain aiheesta epäilen vahvasti etten ainakaan tekisi sitä Angry Birdsistä enkä kännykästä.

 

 

Posted in Luonto - Nature, Urheilu - Sport | Leave a comment

Koekävely

Helsingin Sanomissa oli uutinen jonka mukaan kaukaa Intiasta on kantautunut maailman kävelevän ihmiskunnan tietoisuuteen jotain suurenmoista: tärisevät karttakengät.

Uutisen mukaan nyt on kehitetty kengät, jot­ka vievät kävelijänsä pe­ril­le ha­lut­tuun osoit­tee­seen neuvomalla kul­ki­jaa kään­ty­mään ris­teyk­sis­sä oi­keaan tai va­sem­paan. Esi­mer­kik­si, kun pitää kään­tyä va­sem­mal­le, al­kaa va­sen ken­kä tä­ris­tä.

KenkäKen­gät kyt­ket­ään lan­gat­to­mal­la blue­tooth-yh­tey­del­lä äly­pu­he­li­meen, jo­hon on läh­tö­pis­tees­sä an­net­tu ha­lut­tu osoi­te ja ne käyt­tävät na­vi­goin­nis­sa hy­väk­seen gps-­pai­kan­nus­ta se­kä kart­ta­pal­ve­lua.

Ken­gät myös osaavat huo­maut­taa vas­taan­tu­le­vis­ta kiin­nos­tuk­sen­koh­teis­ta. Artikkelin mukaan erityisen metkaa on että näillä kengillä tallustellessa ei tar­vit­se suun­nis­taes­sa pä­lyil­lä pu­he­lin­ta, vaan ken­gät opas­ta­vat pe­ril­le va­pau­ttaen kävelijän kallisarvoista ai­kaa ym­pä­ris­tön ha­vain­noin­tiin. Päätin testata nämä töppöset heti.

Rouskis.jpgSoitin Intiaan Goan kärpässienipölypilvilentotukikohtaan ja pyysin sikäläisten ilmavoimien hävittäjää liihottamaan Helsinkiin ja pudottamaan yhden parin (kokoa 46) Finlandia-talon katolle, jossa olin odottamassa lähetystä keskipäivän auringossa klo 12.00. Lähetys tömähti eteeni täsmällisesti, hävittäjä vaaputti siipiään tervehdykseksi ja suuntasi sitten äänivallin murtaen takaisin kohti Goaa.

Tein tarvittavat valmistelut, vedin kengät jalkaani, viritin älypuhelimeni älyn äärimmilleen, kytkin langattoman bluetooth-yhteyden ja asetin karttapalveluun määränpään: St. Urho’s Pub. Odotin hetken jännittyneenä millaista värinää mahtaa olla tulossa. Viisi minuuttia kului mutta värinästä ei ollut tietoakaan. Hyppäsin katolta, kävelin Mannerheimintien yli, käännyin vasempaan, tepastelin 285 metriä eteenpäin jonka jälkeen käännyin oikeaan ja jo kohta 60 metrin päästä olin St.Urho’s Pubissa mutta mitään tärinää töppösissä en ollut huomannut. Tilasin 6 isoa tuoppia ja jäin jännittyneenä odottamaan milloin kenkien tärinä alkaa. Seuraavan 8 tuopin jälkeen tunsin että älypuhelimeni tärisee. Siellä kysyttiin missä olet ja milloin tulet. Vastasin että heti kun tieteellinen testini on ohi.

KerhoReinotSeuraavana aamuna tieteellinen raporttini ei ilmeisesti täyttänyt tieteelliselle raportille asetettuja laatuvaatimuksia ja lisäksi toinen tärinäkenkä oli kadonnut. Onkohan se kallis..?

Koekävelyn perusteella suosittelen noiden Intialaisten tennareiden sijaan lämpimästi kotimaisia Kerho-Reinoja.

 

Posted in Arki - Everyday | Leave a comment

Alex – viidakon valtias

Alex seisoi hiekkalaatikon reunuksella ja katsoi hieman ujosti kolmea muuta vähän isompaa pikkupoikaa.

hiekkalaatikkoTimolla oli uusi muovitraktorikaivinkone ja hän kaivoi Juhan kanssa kuoppaa hiekkalaatikon kulmassa.

Antti lapioi hiekkaa vastapäisessä kulmassa muovikuorma-auton lavalle ja pörräsi huulillaan moottorin ääntä matkien. Hän oli uusi tulokas pihalla, sillä he olivat muuttaneet vasta äskettäin samaan taloon tässä lähiössä.

Alexilta olivat eilen irronneet molemmat maitoetuhampaat kun hän oli törmännyt kolmipyörällä hurjaa vauhtia pihakoivuun. Äiti oli lohduttanut pikku-Alexia että maitohampaiden tilalle kasvavat pian uudet ja upeat rautahampaat.

Alexin teki mieli mukaan hiekkalaatikkoleikkiin ja hän pohti miten se onnistuisi parhaiten. Sitten hän keksi oivan pelinavauksen.

”Mitä teistä tulee isona?” hän kysyi ja samassa kaikkien katse kääntyi naskaliin joka seisoi hiekkalaatikon reunalla ilman etuhampaita sininen muoviämpäri ja valkoinen pikkulapio kädessään.

Timo ehti vastaamaan ensimmäisenä: ”Minusta tulee rock-tähti tai joku jytkytähti ainakin!”

Juha kiiruhti seuraavaksi vähän harmissaan kun ei ehtinyt ensimmäiseksi: ”Minusta tulee miljonääri ja sitten ostan kanoja ja lehmän ja hevosen.”

Antti vähän ujosteli mutta rohkaisi sitten itsensä ja sanoi itsevarman pontevasti: ”Minun pitää kysyä äidiltä!”

Naapurin Paula keinutti pikkuista Juttaa pihan narukeinussa ja he hihittivät vedet silmissä poikien jutuille. Alexin suunnitelma oli vielä kuulematta ja koska narukeinun saranat kitisivät kovaäänisesti he seisauttivat keinumisen kuullakseen paremmin mitä Alexilla on sanottavana.

“Minusta tulee Tarzan viidakon valtias tai sitten pääministeri”

Kaikki katsoivat ensin hiljaa, mutta sitten leveä hyväksyvä hymy levisi yhtäaikaisesti kaikkien kasvoille ja säihkyvin silmin he huudahtivat: “Joo Tarzan on hyvä!!!”

RaparperipiirakkaAlex otettiin ilomielin leikkiin mukaan ja hän reunusti hiekkalaatikon kuudellatoista hiekkakakulla.

Sen jälkeen hän pyysi kaikki pojat ja naapurin Paulan ja Jutan miniraparperipiirakkakesteihin parvekkeelle kuudenteen kerrokseen.

 

 

Posted in Arki - Everyday | Leave a comment