Viime päivinä on ollut tilaisuus jutella muutaman varusmiespalveluksensa äskettäin aloittaneen nuorukaisen kanssa. Hullun hauskoja mutta kovin tutun tuntuisia kommelluksia tuntuu tapahtuvan edelleen, vaikka aika on tyystin toinen verrattuna omaan aikaani lähes 30 vuotta sitten. Mutta ihmekös tuo; samaa näkkileipää siellä edelleen purraan – tavallaan – se tosin on ruotsalaista.
Kuinka ollakaan, maalla loman lomassa kaappien syövereitä tutkiessani käteen tarttui armeija-ajalta peräisin oleva valokuvakansio. Sen ensimmäisen sivun mortti-alokaskuvan ja viimeisen sivun herrasmiesupseeri-otoksen välissä oli vain vaivaiset 330 päivää. Autenttisista dokumenteista voi kuitenkin todeta keskeisen ja kohtalaisen selkeän muutoksen tapahtuneen: hartiat ovat hieman leventyneet, hattu on aivan erilainen ja silmälasit ovat uusinta mallia koska vanhat jäivät panssarivaunun alle.
Palvelin Panssariprikaatissa tykistön riveissä ohjaten tykkitulen aina täsmällisesti oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan, paitsi kerran kun epähuomiossa lähetin tykkipatteriin tulikomentona oman tulenjohtopaikan koordinaatit. Se olikin ainoita kertoja jolloin tykistökeskitys osui sinne mihin pyysin. Valoisa puoli tässä on että tämä sattui tulenjohto- ja ammuntasimulaattoriluokan oppituntiharjoituksissa eikä kovat piipussa kovapanosammunnoissa Rovajärvellä. Muistaakseni minua kuitenkin kehuttiin, ja eihän sitä muuten vänrikiksi ja sittemmin luutnantiksi pääsisikään.
Mutta palatakseni vielä tuohon muistojen kultaamaan varusmiesaikaan, päällimmäiseksi mieleen ovat jääneet kommellukset joista varsinkin kaikki 3 naispuolista lukijaani ovat aina yhtä kiinnostuneita ja haukkovat henkeään. Joku tosin kuiskasi kerran että itse asiassa he haukottelevat mutta se on vale.
Nämä ovat jääneet mieleeni:
- Ensimmäisenä päivänä varusteita vastaanotettaessa sain saappaat kokoa 37 ja hatun kokoa 65. Kun yritin kysyä jotain niin vastaus oli ”Ne ovat kokoa sopivat. Seuraava!”
- Lääkärintarkastuksessa vaaka näytti 69 kg ja lääkintäalikersantti määräsi minut hillomunkkikuurille. Tämä on luultavasti ainoa sodankäyntitaito jonka edelleen hallitsen.
- Cooperin testissä juoksin 3500m ja se oli paha virhe koska sen jälkeen nakki iski. Palveluksen lopussa korjasin virheen juoksemalla 950m.
- Ampumaleirillä kuorma-auton lavalla tupakan natsa lennähti rintataskuuni ja tasku paloi. Varusvaraston rättivääpeli meni sanattomaksi, ei tosin kovin pitkäksi aikaa.
- Sotilaspoliittisesti arkaluontoisin seikka lienee se että olin kirjeenvaihdossa ruotsalaisen supertähtösen Carola Häggkvistin kanssa.
Vanhojen aikojen muistoksi hän lähetti minulle oheisen herttaisen kuvansa herttaisella omistuskirjoituksella. Oli meillä vähän muitakin busineksia mutta salaisuus se on sotasalaisuuskin. Minkäs maalaista näkkileipää Suomen armeija nykyisin pureksiikaan?
Ja kivan videonkin Carola lähetti toissapäivänä. Taisi kiekaista saman biisin Victorialle ja Tanelille tuossa taannoin. Lepo vaan!