Väinämöinen ja Vaahteramäen Eemeli

Ei voi olla totta. Vastahan se oli juuri äsken, ei toissa vuonna vaan sitä edellisenä, kun verestin Kalevala-muistojani. Silloin Väinämöinen ja Mikki Hiiri jahtasivat kilvan Karhukoplaa tai jotain sinne päin.

Tuon jälkeen Kalevalasta on ehditty tehdä elokuva ja TV-sarja. Sen perusteella mitä niistä tiedän, epäilen että ohjaaja on lukenut blogiani laatiessaan käsikirjoitusta. Rojalteista ei kuitenkaan liene toivoa, koska tietääkseni yleisö on yrittänyt vaatia rahojaan takaisin.

Tästä rohkaistuneena kuitenkin ehdotan, että seuraavan kolmen vuoden kuluessa joku blogiani seuraava elokuvakäsikirjoittaja ei jää näpertelemään Kalevalan ahtaisiin rajoihin, vaan tarttuu rohkeampaan haasteeseen. Pohjoismaiden on aika lähentyä ja sen voi aloittaa integroimalla Kalevala, Vaahteramäen Eemeli ja Ruma ankanpoikanen. Siitä saa helposti ainakin 15-osaisen TV-sarjan.

EemeliKäsikirjoitusaihioksi tarjoan seuraavanlaista juonenkulkua: Väinämöinen on saanut halvalla Norwegianin lentolipun ja lentää Tukholmaan matkustaakseen sieltä edelleen Smålandin Vaahteramäkeen Kissankulman maatilalle. Tilan vanhapoikaisännällä Eemelillä on 50-vuotispäivät ja Väinämöinen on kutsuttu juhliin. Juhlissa selviää yllättäen että Eemelin mössykkä ja pössykkä on varastettu.

VäinämöinenPuuverstashuoneen nurkassa on ankanpesä ja yksi pesän munista on ihan oudon näköinen. Ankkaemo hylkää ruman munan, mutta hyväsydäminen Väinämöinen ottaa sen huostaansa, vaikka Eemelin morsiankandidaatti Lisbet yrittää anella sitä syntymäpäivätäytekakkutaikinaan. Väinämöinen piilottaa munan vierashuoneensa vuoteen tyynyn alle, mutta juhlapäivän aamuna muna on kadonnut. Eikä tässä kaikki…

Ja kaikesta lopusta saakin helposti ne vähintään 15 osaa siihen TV-sarjaan.

Hyvää Kalevalan 180-vuotisjuhlapäivää ja -yötä.

This entry was posted in Elokuvat - Movies, Kirjat - Books. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *