Vuodet rullaavat ja pomppivat

Vuodet tuntuvat rullaavan ja pomppivan hillitöntä vauhtia. Voisiko tämä olla vanhenemisen merkki? Tuskinpa vain koska vähän väliä kuulen supinaa että ”koskahan tuokin toope kasvaa aikuiseksi”. Niin kauan kuin tällaista kantautuu korviini olen hyvillä mielin.

Mutta nuori polvi on auttanut pikkiriikkisen saamaan perspektiiviä etenkin kun on saanut nähdä ja nauttia kuinka kehitys kehittyy. Muistissa pyörii tapahtumarikas tapahtumakollaasi ja päätinpä tehdä siitä pienen kuvakollaasin.

Vuodet rullaavat ja pomppivat

Aloitetaan Pohjois-Karjalan Nurmeksesta jossa isoveljellä oli tapana valvoa pikkuveljen päiväunia pakkasessa. Kesäisin puolestaan ei ollut puuhan puutetta Leppävirran mökkirannassa. Potkupallo koukutti jo varhain vaikka juniorit eivät koskaan uskoneet kun kerroin että Mario Kempes oli huippupelaaja. Joensuun Naskali-leikkipuiston karuselli putosi rattailtaan vain pari kertaa. Murhettakin mahtuu ja kuuluu elämään kun rakas iso-täti poistui luotamme. Kuorolaulu vei sydämen ja veipä veijarit kiertämään myös ympäri maailmaa Suomea, Pohjoismaita, Keski-Eurooppaa ja Amerikkaa myöden. Itse olin saman ikäisenä käynyt muistaakseni kaksi kertaa Helsingissä. Perheenkin kesken on onnistuttu muutama retki tekemään vaikka Veronan Arkeologisesta Museosta kuulen edelleen kuivia kommentteja. Pari vuotta sitten juhlittiin ensimmäisiä lakkiaisia ja tänään 2.6.2012 sitten toisia.

Silmä kostui koska aamulla oli rankkasade ja myrskytuuli ja ehkä vähän muutenkin.

This entry was posted in Arki - Everyday. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *