Eläkeuudistusuudistus

Tämän syksyn mittaan on eläkeneuvoteltu oikein urakalla ja lopulta neuvottelijat taisivat myös päästä jonkinlaiseen sopimukseen.

Vanhuuseläkeiän alaraja nousee portaittain vuodesta 2017 lähtien kolme kuukautta vuodessa, kunnes saavutetaan 65 vuoden eläkeikä. Ensimmäinen ikäluokka jonka eläkealaraja on 63 vuotta ovat vuonna 1962 syntyneet veijarit. Vanhuuseläkkeen ylärajaksi tulee 70 vuotta. Vuoden 2017 jälkeen eläkettä karttuu 1,5 prosenttia tuloista vuodessa. Edellisestä poiketen 31.12.2025 saakka ikävälillä 53–62 vuotta eläkkeen perustana olevista tuloista karttuu kuitenkin eläkettä 1,7 prosenttia vuodessa. Jos taas jatkaa töissä vielä oman ikäluokan vanhuuseläkeiän jälkeen, tulee eläkekarttumaan 0,4 prosentin lykkäyskorotus kuukautta kohti. Lisäksi jos on raatanut rasittavassa tai kuluttavassa työssä 38 vuotta se voi oikeuttaa siirtymään työuraeläkkeelle 63 vuotiaana….

Ihme hifistelyä! Miksi tästäkin piti taas tehdä niin vaikeaa ja koukeroista ja kiemuraista?

TiiletEhdotan saman tien uudistusta tähän uudistukseen.

Eläkeikärajaksi kaikille ilman mitään mutinoita 100 vuotta. Se on sopivan pyöreä luku ja helppo muistaa.

Ihmisillä on nyt yksi murhe ja stressinsiemen vähemmän ja elämässä on tiilimuurimaista vakautta.

Koska poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön niin yksi poikkeus tähän 100 vuoden sääntöönkin sallitaan. Jos kansalainen on työuransa aikana kitkenyt sokerijuurikasta ja polttanut tiiliä ja keittänyt äidinmaidonkorviketta ja jäädyttänyt jäätelöä ja kirnunnut voita ja hapattanut jogurttia ja itkettänyt juustoa ja sentrifugoinut koeputkia ja viljellyt kolibakteereja ja opettanut korvasienien viljelyä ja markkinoinut puikulaperunaa ja tuotekehittänyt laktoositonta piimää ja pippuroinut tuorejuustoa ja rei’ittänyt emmentalia ja touhunnut lelutehtaassa kännyköiden keskellä ja kehittänyt laatua ja parantanut prosessia ja sotkeutunut matkapuhelinverkkoon ja mitannut suorituskykyä ja kysynyt kaikenmoista asteikolla 0-10 tai jotain vastaavaa, niin siinä tapauksessa saa jatkaa toilailua 110-vuotiaaksi, mutta halutessaan voi myös hakea lykkäystä.

Piste.

 

This entry was posted in Arki - Everyday. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *