Leinon Eino tiettävästi istahti v.1900 iPad:insa kanssa keinutuoliinsa, sulki silmänsä ja mietti mitähän tänään runoilisi.
Sitten hän näki ikkunasta lumihiutaleiden leijailevan ja muisti edellisen kevään hiihtoretket hohtavalla hangella. Näin tämä runonsa syntyi, luulisin.
…kun latu on aukaistu edessään
“Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla, kun taivas kirkasna kaareutuu -mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu, tuul ulvovi, polku on ummessa ja tuisku on taivahalla.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun ystävä häll on myötä, kun latu on aukaistu edessään -mut parempi hiihdellä yksinään, tiens itse aukaista itselleen ja yksin uhmata yötä.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun tietty on matkan määrä, kun liesi viittovi lämpöinen, -mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen, joka outoja onnen vaiheita käy eikä tiedä, miss oikea, väärä.
Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun riemu on rinnassansa, kun toivo säihkyvi soihtuna yöss -mut käypä se laatuun hiihtäjän myös hiki otsalla, suurissa suruissa ja kuolema kupeellansa.”
Isänpäivä-sunnuntai 2012 valkeni sumuisen sateisena. Ulkona ei ole hohtavista hangista tietoakaan, tuiskusta puhumattakaan. Mutta ihan hyvä oli hiihdellä kun ei ollut ystäviä näkemässä sitä vaappumista. Tonttuja ilmeisesti oli syynäämässä varoitustaulujen perusteella. Mutta hyvä oli hiihtäjän hiihdellä, vaikkakin katon alla. Olipahan kuitenkin latu aukaistu edessä, vaikkakin keinolumesta. En ole ihan varma oliko se riemu vai rapakunto joka puristi rintaa, hiki kihosi otsaan ja kuolema käväisi mielessä. Sitä paitsi joku on kesän aikana pienentänyt hiihtoasuani kahdella numerolla…
