Mitä kuuluu ja mitä uutta?

Lunta oli yli puoli metriä eikä pihatietä ollut aurattu perille asti.

Arvi nousi autosta ja lähti määrätietoisesti kahlaamaan lumihangessa. Askelten suunta oli  selvä, ja pääsiäisen viettoa hänen Kiteen syntymäkotinsa rakkaissa maisemissa oli odotettu. Tarpominen hangessa sujui tottuneesti.

Me muut kahlasimme perässä ja huomasimme, että Arvin suunta sattui hieman vinoon. Huutelimme, että ”käänny vähän vasemmalle”, mutta huuto ei tavoittanut Arvia, vaan hän jatkoi valitsemaansa suuntaan.

Sitten hän törmäsi latoon.

Arvi oli sokea. Tästä huolimatta hän näki enemmän kuin moni meistä. Soile-serkkuani lainaten: ”Arvi näki sydämellään.”

Varhaisimmat muistikuvani tätini miehestä Arvista ovat lapsuudesta 1970-luvulta, kun vierailimme heidän luonaan. Vaikka Arvi ei enää silloin nähnyt mitään, hän lähti esittelemään minulle – Hämeenlinnalaiselle maalaispojalle – Helsinkiä. Astuimme bussiin, ja sitten raitiovaunuun, ja koko ajan hän selosti minulle mitä näkyy oikealla ja mitä taas vasemmalla. Tai että seuraavalla pysäkillä vaihdamme toiseen raitiovaunuun. Kanssamatkustajat katsoivat vuoroin minua ja Arvia ja hänen valkoista näkövammaisen keppiään.

Jo lapsuudesta tuttuja minulle ovat myös vierailut Kiteen Pyhäjärven rantamilla olevalla pientilalla, Arvin kotipaikalla. Rintamamiestalo, pihasauna, aitta, navetta, heinälato, puucee.

Ja Pyhäjärven kirkastakin kirkkaampi vesi. Kaukana rannasta lähes ulapalla näki helposti pohjaan asti. Kävimme tarkistamassa katiskat ja onkimassa ahvenia. Arvi tunsi järven jokaisen sopukan ja ohjasi aina veneen oikeaan paikkaan. Tuntui että hän tunnisti paikat laineen liplatusäänistä tai rannalla olevien puiden oksien ja lehtien havinasta.

Sittemmin opiskelujeni alkuajat sain asua Arvin ja tätini perheen luona Helsingin Siltamäessä. Se aika oli unohtumattoman mieluisaa. Arvin ja koko hänen perheensä positiivinen ja kannustava elämänasenne rikastutti niin arjen kuin juhlankin. Ja monet yhteiset matkat Kiteelle. Ja Arvin aina vilpittömän utelias kiinnostus miten minulla ja muilla menee. ”Mitä kuuluu ja mitä uutta?”

Pääsiäisloman vietto joskus 1980-luvun puolivälissä oli nyt siis edessä. Kun me muut saimme lapioiduksi hankeen kapean polun pihaan ja astuimme tupaan, siellä oli jo tulet uunissa. Arvi totesi suu virneessä puolihuolimattomasti: ”Onpas tuo näkö männyt huonoksi, kun taisin äsken törmätä ladon piätyyn heh heh”.

Nyt yli 30 vuotta myöhemmin voimat alkoivat vähitellen ehtyä, mutta silti positiivinen ja  ystävällinen ote kaikkia kohtaan säilyi loppuun asti. Lauantaina 14.10.2017 Arvi saatettiin maan poveen.

Posted in Arki - Everyday, Luonto - Nature | Leave a comment

45 minuutin puhe

“Hyvä morsiuspari ja hyvät häävieraat

Auli ja Henrik kysyivät minulta josko haluaisin sanoa muutaman sanan tässä juhlassa. Tottakai olin valmis ja kun kysäisin lisäneuvoa, niin aihe on kuulemma vapaa ja pituus enintään 45 minuuttia. Näillä tiukoilla reunaehdoilla nyt siis mennään.

Kun mietin mistä lausuisin jotain, niin ajattelin valita aiheen josta tiedän sekä Aulin että Henrikin pitävän, jos ei muuten niin varmistaakseni että seilataan turvallisilla vesillä. Aiheista ei todellakaan ollut pulaa, mutta valinta oli lopulta aika helppo.

Kerrottakoon että valintani ei ollut mikään seuraavista, joista kaikista toki olisi saanut oman tarinansa:

  • Tintti kuun kamaralla
  • Leo Tolstoin koko tuotanto
  • Taru Sormusten herrasta
  • Tsekkiläinen Myyrä-animaatio
  • Noppapelit
  • Shakkipeli
  • Star Wars
  • Pitkän jussin majatalo
  • Pokemon
  • Maksapihvit
  • Lelumaan Niksu
  • Maailmanhistoria
  • Suomenhistoria
  • Taidehistoria
  • Maailmanpolitiikka
  • Sisäpolitiikka
  • Kulttuuripolitiikka
  • Zinedine Zidane
  • Real Madrid
  • Atletico Madrid
  • Polvijärven Urheilijat

Valintani on – eikä se varmaan ole kovin suuri yllätys kenellekään – musiikki. Henrik osasi 2,5 vuotiaana 30 laulua ulkoa. Ajattelin että jospa minä nyt sitten laulan tässä teille ne kaikki. Näin siis ajattelin vielä toissapäivänä, mutta sitten kuulin, että musiikkipitoista ohjelmaa on tänään kosolti luvassa, joten päätinkin, että tämä alustukseni toimikoon aasinsiltana seuraavaan ohjelmanumeroon, josta vastaavat Päivi ja Justus, siis Henrikin äiti ja pikkuveli.

Olkaapa hyvä! 

Posted in Arki - Everyday, Kirjat - Books, Musiikki - Music, Urheilu - Sport | Leave a comment

Tauko

Tauko on nyt ohi.

Heräsin ja huomasin, että viimeksi tammikuussa olen keksinyt jotain porisemista. Toisaalta siitä lähtien meno on ollut vuoroin matalaa lentoa ja syväsukellusta. Tänään tuli lopultakin tarve laskeutua maan pinnalle ja vetää happea. Otin vaaka-asennon, suljin silmäni ja aloin mielessäni pikakelata ja palauttaa mieleen tammikuun jälkeisiä tapahtumia. Kaikki olikin lumihiutalekristallinkirkkaana mielessä.

malliHelmikuussa kävin Polvijärven Urheilijoiden III-divisioonan jääkiekko-ottelussa syömässä grillimakkaran. Motörhead-Lemmy-vainaa sai muistolaatan Maunulan Neste-kantahuoltamoni seinään. Hämeen oranssisin Kerho kärsi tilastotappion Pelicans-laumalle Rinkelinmäellä. Kävin ammattiinsoveltuvuustestissä ja analyysin tulos kertoi minun olevan synnynnäinen valokuvamalli. Barack Obama pyysi Kimmo Timosen kylään Washingtoniin ja kehui tuota savolaista koko kylälle kaikkien kuullen niin että Kimmo punastui. Helsingin Päivälehden museon karikatyyrinäyttelyssä haaveilin yhtä osuvista oivalluksista, ja Tapiolan Heikintorin pienoisrautatienäyttelyssä haaveilin pienoishöyryveturista. Tätä ja melkein kaikkia muitakin haaveita kannusti sanomalehdessä ollut uutinen, jonka mukaan aikuisuus häämöttää 72-vuotiaana. Hiihtokausi alkoi ja päättyi saman tien, koska Paloheinän majalta loppuivat munkit, ja luntakin oli vain nimeksi.

Maaliskuussa Kettusen Leipomon päiväkahvipiirin ajankohtaiskatsauksessa päiviteltiin liukasta tiilikattoa ja kiiteltiin terveyskeskuksen tomeria kipsihoitajia. Hiihtoloman vinyyli-LP-katsauksessa muistelin juuri edesmennyttä George Martinia, sitä viidettä Beatlea. Koska valokuvamallin töitä ei kuulunut, olin uudestaan ammattiinsoveltuvuustestissä ja tällä kertaa tulos kertoi minun olevan synnynnäinen hammaslääkäri. Aloin markkinoida 6 euron juurihoitoa, mutta ensimmäinen asiakas on antanut odottaa itseään toistaiseksi. Takavuosien sadasosaluuseri Juha Mieto ilmoitti syöneensä 30 tuokkosellista mämmiä, sekä totesi että ”Ei oo ollu ilimavaivoja.”

texmexHuhtikuussa ihmiset jonottivat perinteiseen tapaan tarjousämpäreitä ja tarjousjauhelihaa, mutta lisäksi 115 000 ihmistä jonotti, teki ennakkovarauksen ja maksoi varausmaksun Tesla Model 3 -merkkisestä sähköautosta. The Beatles esiintyi elävänä Jiri Nikkisen Beatles Tribute Bandin olomuodossa Hakaniemessä. Työpaikkaruokalan kokki täräytti tiskiin uuden perinneherkun Tex-Mex uunimakkaran. Cristiano Ronaldo täräytti Volkswagenin työpaikkapotkupallojoukkueen maaliin kolme rysää.

Soitin Seattlen EMP-museon sähkökitarapajassa Paranoid-riffin samalla kun kollegat tutustuivat Hello Kitty-näyttelyyn. Kävin Redmondissa eräässä kohtalaisen suuressa amerikkalaisessa high-tech yrityksessä kysymässä milloin he ajattelivat korjata erään älypuhelimen käyttöjärjestelmän, mutta eivät osanneet sanoa. Ehdotin työkaluksi kirvestä. Kirves oli kovassa huudossa Suomessakin, sillä Tappara voitti mestaruuden.

Toukokuussa vaimo näki Käpylän K-Masurkassa Ismo Alangon ja kuiskasi 85 desibelin voimalla: ”Katso, Eppu Normaali!”. Sitten hän osti kaksi pakettia Jari Sillanpää-kahvia. Kävin ulkona itkemässä ennen kuin menin kassalle maksamaan. Viikin koemaatilan laidunkauden avauksessa 12 000 Helsinkiläistä tuli katsomaan lehmää. Kaatuneiden muistopäivänä Tasavallan Sauli laski seppeleen Marskin haudalle. Rentukat rehottivat Haltialan metsälammikoissa. Uutisissa uutisoitiin että Helsingin puistojen ympärille rakennetut 30-40 cm korkuiset aidat eivät estäneet lintuja pääsemästä kakkimaan puistonurmelle. Eksyin metsässä polulta, mutta seurasin linnunlaulua ja eksyin lisää. Lopulta löysin itseni Tove Janssonin puistosta 169 Japanilaisen selfie-kepin varjosta. Eräs kohtalaisen suuri amerikkalainen high-tech yritys päätti korjata erään älypuhelimen käyttöjärjestelmän kirveellä. Patrik Laineelta lähti takatukka, ja minulta loputkin otsatukasta.

Kesäkuussa alkoi närästää ja vaimo neuvoi hakemaan siihen apteekista Rentokil-merkkistä lääkettä, tai sitten kuulin väärin. John Fogertyn Onnenpoika-kirjassa John kertoi mikä häntä närästi 1970-luvun alusta alkaen. Haltialan metsässä avattiin kaikille aloitteleville ihmiskasveille sopiva mini-arboretum. Niko Kapanen palasi kotiin Hämeen oranssisimpaan Kerhoon. Näin unta että Suomen uudeksi valtiovarainministeriksi valittiin Dmitri Orpo tai Petteri Medvedev tai joku Petteri kuitenkin. Länsimetro ilmoitti myöhästyvänsä koska heillä oli teknisiä yhteensovituttamisongelmia. Gabor Kiraly teki lökäpöksyverkkareissaan unelmapelastuksia Unkarin potkupallomaajoukkueen maalissa EM-kisoissa. Islantilaiset jättivät saarensa autioksi ja lähtivät Ranskaan pelaamaan potkupalloa. Iso-Britannia äänesti Brexitin puolesta ja käynnisti suunnittelun käynnistääkseen neuvottelut saaren vaihdosta Islannin kanssa. Scotty Moore palasi Elviksen bändiin tuonpuoleiseen.

pokeHeinäkuussa oli lomaa eli kiireistä ja tapahtui paljon kaikenlaista. Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa Kari Peitsamo lauloi kuinka vedestä nousee kasvi. Sitä ennen ystävien navetan ylisille rakentamalla Lepaan Sähly-Areenalla hävisimme kotijoukkueelle niukasti 12-1. Ahveniston olympia-areenan nykyaikaisen viisiottelun kilpailumaisemissa muistelin kuinka voitin Ahveniston järven ympärijuoksukilpailun vuonna 1980. Työpaikalla pistäytyessä totesin että toimiston seinän lisäaikapainikkeesta oli katkaistu virta. Niinpä lähdin Pink Panther kainalossa jatkamaan kesälomaa. Hurautin Louhisaaren kartanolinnaan katsomaan Marsalkka Mannerheimin leikkimökkiä. Takapenkin jengin mielestä hurautin ylinopeutta, mutta siitä ei ole mitään todisteita. Naantalissa törmäsimme n.6500:aan Pikku-Myyhyn. Biffy Clyron lokakuun konserttiliput tulivat myyntiin, ja suuren suosion vuoksi eräs syntymäpäiväkonsertti on siirretty Porvoon Hinthaarasta Helsingin jäähalliin. Lähdin tuulettumaan Ruotsiin ja rannikon tuntumassa näin melko varmasti ainakin kolme sukellusvenettä. Strängnäsin Tuomiokirkossa kuningas Karl IX oli lukkiutunut mököttämään haarniskaansa. Uppsalassa Carl Linneaus:n puutarhassa perehdyin harvinaisiin rikkakasveihin. Samaan aikaa Pokemon-epidemia levittäytyi yli maapallon. Ainoastaan erään kohtalaisen suuren amerikkalaisen high-tech yrityksen älypuhelimen käyttäjät olivat epidemialta suojassa. Drottningholmin linnassa oli niin keskinkertaiset korvapuustit, että katsoin välttämättömäksi palata Suomeen. Pihlajakosken Vonkamiehessä oli vuoden parhaat 50-v juhlat vaikka joukossa ei ollut ketään jolla olisi ollut 50-v merkkipäivä. Hotelli Anttolanhovin suihkukaapissa olivat menneet sähkö- ja vesijohtoasennukset ristiin. Sulkavalla oli lounaaksi voissa paistettua dinosaurusta. Lopulta pääsin Polvijärvelle pitämään taukoa raskaan laiskottelun lomassa kunnan 140-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Paikallislehden yleisönosastokirjoituksessa kysyttiin ”Voisitteko arvoisat toimittajat valistaa meitä mummoja: mikä se Pokemon on?” Kävin Kolilla saalistamassa muikkuja ja lihapullia. Kuopiossa tein mielikuvaharjoitushyppyjä isosta mäestä Puijon näkötornista käsin.

joutsenetElokuussa kiireet jatkuivat, mutta jonkin asteinen alakulovire täytti henkisen ilmapiirin. Kävin Nordea-pankin stressitestissä, mutta en läpäissyt. Helsingin Ruttopuisto oli muuttunut tutun turvallisesta huumeruisku- ja lasinsiruidyllistä vaaralliseksi Pokemon-metsästys- ja törmäystantereeksi. Helsingin Sanomissa kerrottiin että maksalaatikon tuoteselosteen lukeminenkin pieksee kiinnostavuudessa niin TV2:n kuin olympialaisetkin. Donald Trump antoi vaalilupauksen: jos hänet valitaan seuraavaksi Yhdysvaltain presidentiksi niin hän lupaa ottaa ydinaseet käyttöön, koska ne ovat olleet liian pitkään käyttämättöminä ja suorastaan tyhjän panttina. Yhtä järisyttävä uutinen oli kun joku suomalainen kertoi keränneensä kaikki maailman Pokemonit. Tässä vaiheessa ainoa pelastautumiskeino oli ajaa Varkauteen kahville ja edelleen Polvijärven Huhmariin savumuikuille. Hyttysiä vastaan löysin oivan suojautumiskeinon: erään kohtalaisen suuren amerikkalaisen high-tech yrityksen lippalakin. Outokummussa järjestettiin nilkkoihinastikahlauksen olympiakatsastukset ja Polvijärven jäätelökioskin edessä jonotettiin rommirusinajäätelöä. Kettusen Leipomossa juhlistettiin 90-vuotista taivalta. Samaan aikaan Pekka Kuusisto nauratti yleisöä Royal Albert Hall:issa Lontoossa tavalla johon ei olisi pystynyt edes Jope Ruonansuu eikä Ismo Leikola. Rion olympialaisten 10 000 m:n kisassa Iso-Britannian Mo Farah teki Virenit eli kaatui ja voitti. Savonlinnassa takapenkin jengi kinasteli näkyykö ikkunasta Olavinlinna vai Hämeen linna. Mikkelin Tertin kartanossa nautittiin jälkiruokakahvit tai -teet, en muista kummat. Pirkkolan urheilupuistossa meinasi tulla hiki. Seurasaaren joutsenet esittivät H.C. Andersenin jännistysnäytelmän Ruma ankanpoikanen. Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa oli puolikypsiä tomaatteja. Maunulassa lenkkipolun varressa mainostettiin ilmaisia myrkyttämättömiä omenia. Töölön kirjastossa rokattiin klasaripopin eli Sostakovitsin Dmitrin ja Beethovenin Ludwigin live-jousikvartettojen tahdissa. Elokuun päätteeksi luovutin pois erään kohtalaisen suuren amerikkalaisen high-tech yrityksen avaimet, mutta pidin lippalakin.

Syyskuussa eräs kaukaisten opiskeluaikojen läheinen frendi järjesti urheilupitoiset synttäribileet. Harmitti kun en päässyt mukaan ratkaisemaan futismatsia ja heittämään viittätoista kolmen pisteen koria. Eräänä päivänä eksyin Itäkeskukseen ja ajauduin mielenosoitukseen, vaikka olen monikulttuurisen Suomen kannattaja. Eräänä toisena päivänä istuin Sonera stadionilla katsomassa kun HJK otti nokkaan FC Lahdelta. Ruska ja sen värit tekivät tuloaan syyskuiseen betonilähiöön. Eräänä kolmantena päivänä istuin Hartwall Areenalla katsomassa kun Jokerit otti nokkaan Omskilaiselta kiekkojengiltä. Eräänä kahdentenakymmenentenä päivänä istuin keittiön pöydän ääressä ja herkistyin onnittelutulvasta. Kävin etsimässä Viikin opiskelijaravintolasta lantturaastetta, mutta turhaan.

hbergLokakuussa eräänä päivänä huomasin istuvani Helsingin jäähallissa katsomassa kun HIFK otti nokkaan Tapparalta. Opin leadership-koulutuksessa, että ensin pitää olla vihreä, sitten sininen ja vasta lopuksi punainen mikäli on tarpeen. Se jäi hieman epäselväksi mitä sieniä syömällä tämä onnistuu. Nobel-komitea myönsi yhden uuden Nobel-palkinnon suomalaiselle taloustieteilijälle, ja tasapainon vuoksi siirsi Martti Ahtisaaren rauhanpalkintoineen Venäjän sarakkeeseen. Pari päivää myöhemmin komitea palautti rauhan ja Martti Ahtisaaren rauhanpalkintoineen takaisin Suomen sarakkeeseen. Olin lähettää Nobel-komitealle kysymyksen mikä Excel-versio heillä on käytössä. Eilen huomasin istuvani Helsingin jäähallissa muistamassa juuri edesmennyttä Matti ”Hakki” Hagmania silmät sumeina, eikä se johtunut siitä että HIFK otti nokkaan Saipalta.

Luulen että on taas aika pitää tauko.

Posted in Arki - Everyday | Leave a comment

Iso-Mummo 101 v.

Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. PorinaPisteFi:n “vieraskynä”-osaston kirjoitus raottaa kuvaa erään perheen matkasta kotimaamme itsenäisyyden aamunsarastuksen ajoilta kohti uutta vuosisataa ja nykypäivää.

Tämän tositarinan kokosi tuttu “vieras”eli päähenkilön Lempin (9.1.1915-9.5.1985) pojanpojanpoika Henrik (s.1991). Kesäinen onkiretkemme iso-mummon syntysijoille Pohjois-Karjalan Kiihtelysvaaran Uskaliin kai osaltaan kirvoitti halun tietää lisää iso-mummon perheen vaiheista ja elämäntaipaleesta Uskalin saloilta monen mutkan ja käänteen kautta Hämeenlinnaan. Jokseenkin näin se meni:

WP_20150714_16_51_05_Pro“Kävin itse Uskalin maastoissa viime kesänä ensimmäistä kertaa aikuisiällä yhdessä Justus-veljeni, isäni ja ukkini kanssa. Kaupunkilaispojalle retki oli elämys. Mutkaisia, osittain nimettömiä hiekkateitä ajellessamme emme kohdanneet juuri muita ihmisiä, hylättyjä taloja ja kesantoisia peltoja sitäkin enemmän. Lukemattomien lampien täplittämä seutu on kuvankaunista, pääosin metsäistä ja kumpuilevaa, mutta silloin tällöin aukeisiin viljelymaihin tasaantuvaa.

Iso-mummoni Lempi syntyi Kiihtelysvaaran Uskalissa Maria ja Antti Huovisen (Maria os. Simonen) esikoiseksi alkuvuodesta 1915. Ensimmäinen maailmansota pauhasi Manner-Euroopassa, mutta Suomen suuriruhtinaskunnan itäisestä kolkasta katsottuna suursota vaikutti todennäköisesti olevan kovin kaukana. Uskali sijaitsee noin 50 km Joensuusta kaakkoon ja Ilomantsista noin 50 km lounaaseen. Se on Pohjois-Karjalan vanhimpia kyliä, sillä yksittäisestä talosta on löytynyt jäänteitä jo 1500-luvulta ja taloryhmistä 1600-luvulta. Pitkää historiaa selittänee otollinen sijainti paikallisesti tärkeän kulkureitin, Jänisjoen, varrella. Nykyään Venäjän puolella sijaitsevaan Jänisjärveen laskeva Jänisjoki on tuonut myös ajoittaista levottomuutta tälle itäisen ja läntisen kulttuuripiirin rajalla sijaitsevalle alueelle. Vielä 1600-luvun alussa kylä oli kokonaan ortodoksinen, mutta vuosisadan keskivaiheilla Uskaliin muuttivat ensimmäiset luterilaiset perheet lännestä. Ortodoksit siirtyivätkin pian Jänisjoen toiselle puolelle ja sieltä 1800-luvun aikana yhä syvemmälle itään. 1900-luvun alussa lähistöllä asui enää muutama ortodoksiperhe. Kaskiviljelyä seudulla harjoitettiin vuosisatojen ajan, viimeisen kerran niinkin myöhään kuin 1925. Maaseutuyhteisön elonkulkua ei suuremmin haitannut edes Suomen sisällissota 1918; kylästä lähti valkoisten puolelle vain muutama mies, punaisten puolelle “ehkä yksi”.

WP_20150714_12_33_44_ProLempin isän Antti Huovisen muisti- ja päiväkirjaan on merkitty Uskalin Saarenmaan maatilan (jonne hän muutti nuorikkonsa Marian kanssa Uskalin Salmelasta 1913 raivaten useiden hehtaarien peltomaat) ajankohtaisia tietoja, mm. kodin maataloudesta saadut vuosittaiset tulot. Lempin syntymäpäivän kohdalla vihossa kuitenkin seisoo: ”Meillen syntyi tyttö”. Hyvin käytännönläheisesti kirjasessa sitten kerrotaan miten tytölle hankittiin vuosien vieriessä ”mekko” tai ”kengät”. Lempi sai vielä vuoteen 1928 mennessä kaksi siskoa ja kaksi veljeä. Yksi Lempin siskoista kuoli jo viikon ikäisenä, mikä on ollut lukemattomille aikakauden perheille valitettavan tuttua.

Lempi kävi silloisen 4-vuotisen kansakoulun ja sen jälkeen Sairalan Evankelisen Kansanopiston kurssin sekä Koverossa kotitalouskurssin useiden saman ikäisten tyttöjen kanssa. Etenkin naisille laajempi koulutus on ollut yhä selvästi agraarisessa, vuosisatoja samankaltaisena säilyneessä yhteiskunnassa äärimmäisen harvinaista. Lempi on kuitenkin varmasti lapsesta saakka tuntenut itsensä suomalaiseksi tavalla, joka vielä vaikkapa hänen isoisovanhemmilleen olisi ollut vieras: tuoreen tasavallan kansakoulu perehdytti edellisellä vuosisadalla kehiteltyyn kansalliseen kulttuuriperintöön ja tämän lisäksi Itä-Suomessa eroa venäjää puhuviin ja ortodoksista uskontoa tunnustaviin ”naapureihin” on todennäköisesti korostettu jo sukupolvien ajan. Lempin vanhemmat ovat kuuluneet alueen tilalliseen, hyvin toimeentulevaan väestönosaan. Hänen isänsä isä oli aikoinaan perustanut ison päärakennuksensa yhteyteen kylän ensimmäisen kaupan. Antti-isä puolestaan toimi kunnallisissa luottamustehtävissä ja Uskalin Osuuskassan hoitajana. Työstään käräjien lautamiehenä hän sai myös herastuomarin arvon.

Luterilainen usko on selkeästi ollut alueen ihmisille tärkeä, kaikkia yhdistävä elämän sisältö. Joskus 30-luvun alkupuolella rippikoulun suorittanut Lempi on osallistunut n.70 km päässä Ruskealan Alalammilla järjestetylle raamattukurssille, missä hän on tavannut tulevan puolisonsa Kalle Petter Pitkäsen (2.1.1906–23.2.1964). Heidät on kirkon kirjojen mukaan vihitty avioliittoon 13. 10.1934.

Uskalin kylä on ollut 30-luvulla muutenkin virkeän kasvun vaiheessa: taloja suurperheineen oli kymmeniä ja esim. erilaisia kerhoja ja opintopiirejä järjestettiin runsaasti, opintopiirissä kokoonnuttiin yhdessä opiskelemaan esimerkiksi saksaa ja yhteisöllisyyttä pidettiin arvossa järjestämällä mm. perunannosto-, puinti- ja viljanleikkuutalkoita.

Häiden jälkeen nuoripari asui jonkin aikaa Kallen isän kodissa, mutta silloista käytäntöä noudattaen tämä hankki naimisiin menneelle pojalleen pian oman “paikan”, tässä tapauksessa Alalammin läheisyydestä pienen maatilan. Täällä Lempi synnytti ensimmäisen lapsensa Pentin vuonna 1936.

Pieni tila tuntui kuitenkin pariskunnalle todennäköisesti riittämättömältä, ja niinpä he jo vuonna 1937 hankkivat yli sadan kilometrin päästä Jaakkiman Aurajoelta isomman maatilan, johon kuului 10 hehtaaria viljeltyä maata ja toiset 10 hehtaaria metsää. Täällä syntyivät Maija-Liisa (1938) ja ukkini Pauli (1939). Kasvavan perheen suunnitelmana oli varmaankin juurtua Aurajoelle ja elää tässä suomalaisessa maaseutuympäristössä kuten niin monet sukupolvet ennen heitä. Historiallinen aika määräsi toisin. Jos Suomen sisällissota ei aikanaan ollut vaikuttanut oloihin itärajalla juurikaan, niin vastaavasti talvi- ja jatkosota mullistivat paikallisten elämän täydellisesti.

Talvisodan syttyessä Kalle kutsuttiin asepalvelukseen ja Lempin harteille jäänyt perhe joutui pian lähtemään evakkoon Jaakkimasta. Ensin matkattiin Juvalle Paatelan kylään, sitten takaisin Uskaliin Lempin vanhempien luokse. Täällä syntyivät kaksoispojat Matti ja Tapani, joista Matti menehtyi vain kolmen päivän ikäisenä. Pauli muistaa kuinka äitinsä oli itkien katsonut ikkunasta ulos Antti-ukin viedessä pientä arkkua kirkkomaahan. Lempi edusti viimeistä suomalaista äiti-sukupolvea, jolle imeväiskuolemat olivat yleisiä tragedioita.

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa vuonna 1942 koitti paluu kotiin Aurajoelle. Talo oli säästynyt täydeltä tuholta, vaikka mm. ikkunat ja ovet oli rikottu. Elämä vakiintui taas pariksi vuodeksi, joskin Kalle oli yhä rintamalla. Työlomilla käydessään hän viljeli maata ja osallistui taloustöihin, mutta Lempin vastuulle jäi jälleen monipäisen perheen normaalista arjesta huolehtiminen. On helppo kuvitella, että myös huoli puolisosta varjosti näitä vuosia.

Aurajoki

Keväällä 1944 perheeseen syntyi Paula-tytär, mutta syyskuun alkupäivinä tuli määräys vain muutaman tunnin sisällä poistua kotoa. Aurajokelaiset evakot päätyivät sijoitetuksi ruotsinkieliseen Övermarkin kuntaan Vaasaan eteläpuolella. Pauli kertoo sotaa pakenevien vastaanoton hänen perheensä kohdalla olleen ystävällisen. Kantaväestön vihamielisestä suhtautumisesta evakkoihin hän on kuullut vasta myöhemmin. Kuitenkin “toisten nurkkiin” päätymisen ja oman kodin lopullisen hylkäämisen on täytynyt tuntua Lempistä raskaalta. Pauli muistelee, miten hän ja koko perhe kaipasivat jatkuvasti Aurajoen maisemiin vielä kauan uusien rajojen piirtämisen jälkeen.

Sodan päätyttyä perheelle tarjottiin ns. kylmää tilaa Närpiöstä, mutta Kalle ei halunnut ruveta raivaamaan “pienelle kumpareelle suon keskelle asuinpaikkaa viiden pienen lapsen perheelle”. Niinpä edessä oli taas paluu Uskaliin Lempin isän omistamaan pieneen mökkiin, missä syntyi Juhani vuonna 1946 osaksi jälleenrakennuskauden suuria ikäluokkia.

Vuonna 1947 valtio tarjosi jälleen uutta kotipaikkaa Pitkäsille. Harkinnan jälkeen perhe muuttikin Kiteen Särkijärvelle, josta vain kolmen hehtaarin kokoinen tila hankittiin ns. sotakorvausrahoilla. Tarkoitus ei enää ollutkaan saada perheen koko elantoa maataloudesta: Kalle oli kääntänyt katseensa tulevaisuuteen ja hankkinut kuorma-auton. Lähistöllä piti alkaa pian uuden valtatien rakentaminen, johon Kalle toivoi pääsevänsä osallistumaan tietöihin. Kun “6-tietä” ei sitten tehtykään, myi perhe tilansa ja muutti Pyhäselän Haavanpäähän. Täällä Kalle pääsi kuorma-autoilijan hommiin ja Lempin rooli kotiäitinä maatalon emännän sijasta vakiintui. Syntyivät perheen viimeiset lapset Timo (1950) ja Toivo (1953).

Kehittyvä hyvinvointivaltio kuitenkin kannusti naisia töihin perheen ulkopuolelle. Kun Pitkäset jälleen syksyllä 1953 muuttivat (tällä kertaa Heinolan Vanha-Tuusjärvelle) sekä Lempi että kahtakymmentä lähestynyt tytär Maija-Liisa saivat töitä paikallisesta vanhainkodista. Työllistymistä avitti se, että vanhainkotia johti Kallen serkku Ilmari Pitkänen. Sukulaisuussuhteet olivat Suomessa edelleen merkittävässä asemassa sekä asuinpaikan että ammatin valinnassa.

Heinolassa työtilanne kuorma-autoilulle ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen. Niinpä perhe 1957 palasi jälleen itään ja Uskalin Aholaan. Uskalin kylä eli 40–50 luvuilla väestöllisen kukoistuksensa kautta. Uskalin Vihtakosken vesivoimalaa oli alettu rakentaa vuonna 1948 ja se valmistui neljä vuotta myöhemmin.

Muuttamisesta oli kuitenkin tullut luonnollinen osa elämää: sitä Lempi ja Kalle eivät luultavasti 30-luvun lopulla olisi osanneet kuvitella. Uskaliinkaan ei enää juurruttu. Kallen töiden perässä siirryttiin ensin Joensuuhun ja sitten (osan lapsista jo lähdettyä kotoa) vuonna 1961 Hattulan Pekolaan, mistä Kalle sai töitä Pekolan kartanosta kuorma-auton, traktorin ja puimurin kuljettajana. Kolme vuotta myöhemmin (helmikuussa 1964) Kalle yllättäen menehtyi aivokasvaimeen vain 58-vuotiaana. Lempille pitkäaikaisen puolison äkillinen kuolema on taatusti ollut suuri järkytys. Nuorimmat lapset Timo ja Toivo olivat vain 14- ja 11-vuotiaat.

Lempi muutti jälleen, ei enää puolisonsa työn vaan oman toimeentulon perässä. Hän sai työpaikan Hämeenlinnan kirkon siivoojana. Oliko Lempi tyytyväinen elämänsä kulkuun, jäikö hän jossittelemaan rajan taakse jääneen vaihtoehdon toteutumisella? Lukuisista lapsistaan ja sitten lapsenlapsistaan Lempille oli varmasti huolta ja vaivaa, mutta lopulta ennen kaikkea suurta iloa. Hän ei jäänyt yksin puolison kuoltua. Isäni Ilpo kertoo lapsena vierailleensa Lempi-mummon luona Hämeenlinnan Koulukadulla viikoittain. Tarjolla oli usein perinteisiä Pohjois-Karjalan herkkuja, kuten riisipiirakoita ja lanttukukkoa. Lempi ei Ilpon muistikuvien mukaan juurikaan kertoillut tai jutellut omasta menneisyydestään; hän oli “tyyni, vakaa ja turvallinen isovanhempi”, joka keskittyi nykyhetkeen. Eläkkeelle jäätyään Lempi muutti vielä kerran, tällä kertaa Hämeenlinnan kaupungin sisällä keskustan Koulukadulta Hätilän kaupunginosaan Honkalankadulle. Isoisoäitini nautti eläkepäivistään kovasti. Hän teki eläkeläisystäviensä kanssa matkoja kotimaassa ja Pohjoismaissa. Muutamaa sukupolvea aiemmin samanlaista itsenäisen vanhuksen elämää olisi ollut mahdotonta viettää.

WP_20131226_19_17_34_Pro1980-luvun alkupuolella sairaudet heikensivät Lempin toimintakykyä. Hän vietti jonkin aikaa Ilonpisara-nimisessä vanhustenkodissa Hämeenlinnassa, kunnes lopulta voinnin heikennyttyä joutui sairaalahoitoon. Lempi kuoli 9.5.1985 Hämeenlinnassa 70 vuoden ikäisenä. Hänet laskettiin hautaan miehensä Kallen vierelle Ahveniston hautausmaalle.

Eläminen 1900-luvun Euroopassa on väistämättä vaatinut häkellyttävää sopeutumista ajan ja tapojen muuttumiseen, tästä todistuksena myös Lempin elämä lukuisine muuttoineen. 80-luvun Hämeenlinna oli järisyttävällä tavalla erilainen kuin hänen nuoruusvuosiensa Pohjois-Karjala. Onneksi se oli monella tapaa myös parempi paikka nauttia työntäyteisen elämän hedelmistä.

Itse olin ennen tätä “mummoelämäkertaa” tuskin tietoinen Lempistä. Olen erittäin kiitollinen siitä korvaamattomasta avusta, jota ukkini antoi äidistään materiaalien ja muistojen muodossa. Lempin elämään perehtyessäni en ole voinut olla miettimättä, että tähtien osuessa toisin kohdilleen olisin voinut tuntea isomummini. Hänen kuolemansa ja minun syntymäni välillä on vain vaivaiset kuusi pitkän 1900-luvun auringonkiertoa.”

Posted in Arki - Everyday, Luonto - Nature | Leave a comment

Winter 15 emergency update

Sibeliuksen Jannen sävellys on kestänyt hyvin aikaa, mutta Joukahaisen Vilkun sanoitus valitettavasti ei. Jos virsikirjakin menee ajoittain tai ainakin 150 vuoden välein uusiksi, niin nyt on tullut aika päivittää “Hanget korkeat nietokset”, jotka ilmeisesti ovat muisto vain.

PilkilläOn hanget korkeat, nietokset, vain muisto, muisto nyt meillä! On kylmät, paukkuvat pakkaset ja tuimat Pohjolan tuuloset, vain mennyt muisto nyt meillä.

Ski 6En enää laula ma riemuiten, jos lunta ei jouluna meillä! Se murtaa sielun ja sydämen ja särkevi muiston entisen, lumihangen ja kinosten teillä.

Käy siinä nyt sitten laulamaan, että joulu, joulu on meillä! Kun hiirenkorvat jo pilkottaa, ja pilkille turha on toivoakaan, ja helle vain kiihtyy meillä.

HelsinkiDomOi anna, Jumala, armoas, kun joulu, joulu on meillä! Ja lunta pyrytä voimallas, puske, puhalla taivaaltas, kun joulu, joulu on meillä!

Pari metriä lunta ja saman verran tulipalopakkasta riittää ihan hyvin aluksi. Aamen.

Posted in Arki - Everyday, Musiikki - Music | Leave a comment

Jääkiekkofani

Entisellä tyttöystävälläni on sama nimi kuin olympiavoittaja Lasse Virenin entisellä tyttöystävällä. Kysyinkin aikoinaan seurusteluaikana tältä tulevalta vaimoltani oliko häntä koskaan sekoitettu Lasse Virenin tulevaan vaimoon. Kyllä näin kuulemma oli käynyt. Kun Lasse Viren meni kihloihin, silloista tulevaa tyttöystävääni oli kovasti onniteltu koulussa välitunnilla.

Kulta-kompura-Lassesta saimme seurusteluaikoina oivan aasinsillan siirtyä keskustelemaan urheilusta sen jälkeen kun musiikki-, ruoka- ja lempparileffakeskustelut oli kaluttu loppuun, ja loputon silmiin tuijottelu alkoi naurattaa liikaa. Pian ilmenikin että molemmat pitivät urheilusta, arvostivat sitä kovasti ja seurasivat mielellään kun toiset urheilivat. Toinen toistaan jalommat urheilulajit osoittautuivat molempien suosikeiksi. Yksi laji oli kuitenkin toisen mielestä yli muiden, mutta toisen mielestä ali kaiken: jääkiekko.

Nyt joku hätäinen voisi luulla että se oli sitten siinä. Tosiasiassa tuo toisen suosikki ja toisen inhokki on ollut yksi tärkeä piriste ja mauste ellei jopa ajoittain välttämätön ”arkiuutiskevennys” vuosikymmenten yhteiselossa ja sopankeitossa. Siitä on poikinut hauskan hilpeitä tilanteita ja myös kuuman kiihkeitä keskusteluja. Kuinkas muuten, sillä onhan jääkiekko yksi maailman tärkeimpiä asioita, joskin toisen mielestä maailman tyhjänpäiväisimpiä.

Omasta jääkiekkofanituksestani voisi perustaa oman blogin, mutta laiskuuttani keskityn raportoimaan rakkaan vaimoni jääkiekkofanituksen ja anti-fanituksen keskeisimmät elementit.

Timo SutinenHuolellisen ja perusteellisen, jo kolmatta vuosikymmentä kestäneen liiton ja tutkimustyön tuloksena olen saaanut selville että jääkiekon ainoita positiivisia puolia ovat HIFK:n hyvännäköinen punavalkoinen pusakka 1970-luvulta, sekä Timo Sutinen, Jokereiden ja Forssan Palloseuran tähtihyökkääjä 1970-80 luvuilta.

Sydänkäpyseni listaamista jääkiekon negatiivisista ellei suorastaan säälittävistä piirteistä voisi myös perustaa oman blogin, mutta laiskuuttani tyydyn raportoimaan niistäkin vain seuraavat faktat:

  • Jääkiekon sääntökirja on äärimmäisen tylsä ja vaikeaselkoinen. Tämän hän totesi vuonna 1989 kun onnistuin huijaamaan hänet mukaan elämänsä ensimmäiseen ja toistaiseksi toiseksi viimeiseen jääkiekko-otteluun HIFK-HPK. Peliin ja sääntökirjaan yhtäaikainen keskittyminen oli kuulemma todella vaikeaa ja kiekkoa oli vaikea nähdä koska se on niin pieni.
  • Ruma kielenkäyttö ja ruokoton kiroilu. Tämänkin hän totesi vuonna 1989 kun onnistuin huijaamaan hänet mukaan elämänsä ensimmäiseen ja toistaiseksi toiseksi viimeiseen jääkiekko-otteluun HIFK-HPK. Vieressämme istui joku kiihkeä HIFK-fani joka ensimmäisen erän aikana ei säästellyt sanojaan. Seuralaiseni mulkaisujen ja käydyn lyhyen keskustelun jälkeen kyseistä HIFK-fania ei tosin enää näkynyt 2. ja 3. erän aikana
  • Ihmisruuhka ja huonot tavirenkaat. Tämänkin hän totesi vuonna 1989 kun onnistuin huijaamaan hänet mukaan elämänsä ensimmäiseen ja toistaiseksi toiseksi viimeiseen jääkiekko-otteluun HIFK-HPK. Oli runsasluminen talvi ja juuri tuona iltana ajokeli oli erittäin liukas, minkä seurauksena seuralaiseni sai työntää oranssia Toyota Corollaani pitkin Nordensköldinkadun loivaa ylämäkeä puolisen kilometriä peliin suuntaavien ihmismassojen hurratessa ja kannustaessa vieressä. Vaikka yritin selittää ettei opiskelijalla ole varaa uusiin nastarenkaisiin, niin jääkiekon syyksi kaikki taisi mennä.
  • Suomen ensimmäinen maailmanmestaruus vuonna 1995. Suomi meni kuulemma järkyttävästi sekaisin mokomasta asiasta, ja niin meni olohuoneemmekin, koska vahingossa kaadoin riemuissani pöydän ja muutaman muunkin huonekalun kun pikkupoikain kanssa revettiin riemusta niin sanotusti täysin. Vauhtia ei vähentänyt sekään, että finaalipelin jälkeen lähdettyäni työmatkalle Nurmeksesta Jämsään sain Siilinjärvellä ylinopeussakot ja jossain Jyväskylän paikkeilla pääsin läpi radio-ohjelmaan, johon kuulijat saivat soittaa tuntemuksiaan aiheesta ”Miltä maailmanmestaruus tuntuu?”.
  • Suomen toinen maailmanmestaruus vuonna 2011. Suomi meni kuulemma järkyttävästi sekaisin mokomasta asiasta, ja niin meni jälleen olohuoneemmekin, koska vahingossa kaadoin riemuissani pöydän ja muutaman muunkin huonekalun kun teinipoikain kanssa revettiin riemusta niin sanotusti total.

VIPMuutaman omituisen kiemuran kautta armaani sai kutsun Jokerit –Pietarin SKA KHL-liigan otteluun lokakuussa 2015. Hjallis Harkimo siis onnistui huijaamaan hänet mukaan elämänsä toiseen ja toistaiseksi viimeiseen jääkiekko-otteluun. Ruoka ennen peliä oli kuulemma hyvää, mutta itse peliä oli todella työlästä seurata sillä kiekkoa oli vaikea nähdä koska se on niin pieni. On kuulemma hyvin kummallista ja törkeää ettei se ole edes vajaassa 30 vuodessa yhtään kasvanut. Lisäksi hänen vieressään oli istunut joku kiihkeä Jokeri-fani, joka ensimmäisen erän aikana ei säästellyt sanojaan, eikä myöskään toisen ja kolmannen erän aikana. Kysyin myöhemmin illalla paljonko peli päättyi. Hän ei ollut ihan varma, koska siellä oli korvia vihlova ja sisuskaluja tärisyttävä järkyttävä meteli, mutta kertasi vielä että ruoka oli hyvää ja Hjalliksella oli ollut hyvät jutut.

Mitä tähän voi enää muuta sanoa kuin ”Kerho!!!” Ja sekin pitää vielä sanoa, että Timo Sutinen oli todellakin taitava kiekkoilija ja piinasi HPK:n puollustusta FoPS:in paidassa vihreä-keltaisella Finnstar-mailallaan 70-80 luvuilla. Olin itse todistamassa sitä Rinkelinmäen tekojääradalla pakkasessa sormet ja varpaat jäässä. Se oli ihanaa.

Posted in Urheilu - Sport | Leave a comment

Gilffordin kesädementia

Ylihuomenna on syksy eli syys. Nyt on korkea aika kirjata muistiin kaikki mitä tänä kesänä muistan tapahtuneen ja unohtaa loput.

GliffordAluksi löysin Lontoon Crystal Palacesta hyvän aamiais-, lounas- ja illallispihvipaikan. Prinsessa Dianan puistossa kasvoi yksi ruusu. British Museumissa törmäsin naamariin, joka muistutti omaani vuodelta 1981. Silloin juoksin 800m noin kahteen minuuttiin. Tänään siihen menisi arviolta 10 minuuttia, mutta kokeilen syksymmällä kunhan olen ensin hieman harjoitellut. Lontoon vierailun loppuhuipennuksena erään toisen ravintolan tarjoilijatar kysyi nimeäni, jonka hän halusi kirjata kuittiin. Kerroin oman nimeni selvästi, tosin ehkä vähän aksentilla murtaen, koska kuitissa luki Gilfford.

Summer2015

Koto-Suomeen palattuani matkasin Hämeenlinnaan tapaamaan Intialaisia sukulaisia, ja sen jälkeen susirajalle Kettusen Leipomon kautta treffaamaan Joensuun Ilovaarirockiin Suzi Quatroa, jolla oli hyvin repaleiset farkut. Loppuloman aikana kävin poikain kanssa kalassa, vaimon kanssa marjassa, anopin kanssa potkukelkkaparkissa ja koko konkkaronkan kera sankarihaudalla. Paljon muutakin tapahtui, mutta palaan siihen tarkemmin 40 vuoden kuluttua, jolloin vanhat asiat ovat kirkkaana mielessä kuin eilinen, mutta eilisestä en luultavasti muista mitään.

PaitaTöihinkin sain vielä loman jälkeen palata, vaikka busineksessa on ollut yhtä rajuja ryppyjä kuin muutaman kerran kirjopestyssä ja teholingotussa kännykkä-T-paidassani. Hyviä muistoja entisistä ja nykyisistä työkavereista ja ystävistä ei himmennä edes Gilffordin kesädementia. The show must go on.

Posted in Arki - Everyday, Luonto - Nature, Musiikki - Music | Leave a comment

Karkaussekunti

Kuulin juuri huonoja uutisia Kreikasta. Siellä on rahat loppu ja pankkiautomaatit kiinni. Sekä Angela että Alex ovat sanoneet tämän olleen viimeinen tsipara…tsiprasa…pisara… οτιδήποτε…whatever.

Muutenkin uutiset saivat hämäläismaalaispojan reissumiesvälipalaleipämurut takertumaan kurkkuun, eikä vähiten sen vuoksi että Fennovoiman ydinvoimalahankkeen rahoittajaksi on tulossa Kroatialainen aurinkoenergiayhtiö, Jarkko Nieminen voitti Lleyton Hewittin Wimbledonissa, kananmunien kulutus on noussut ja täysmaidon suosio on laskenut.

SekuntikelloJuuri ennen kuin ehdin paniikissa sulkea TV-vastaanottimen kuulin parhaan uutiseen kuuteen vuoteen: ihmiskunta saa ensi yönä yhden sekunnin lisäaikaa karkaussekunnin ansiosta. Pikaisen –ehkä noin viidentoista sekunnin Wikipediatuokion tuloksena minulle selvisi että ”karkaus- eli hyppysekunti on koordinoituun yleisaikaan (UTC) ajoittain tehtävä yhden sekunnin suuruinen korjaus, jonka tarkoitus on pitää atomikelloilla mitattu UTC-aika lähellä maapallon pyörimisestä mitattua UT1-aikaa”, ja että ”karkaussekuntien vuoksi tarkat tietokoneohjelmat joutuvat varautumaan siihen, että vuorokauden pituus voi olla 86 399, 86 400 tai 86 401 sekuntia”.

MunakelloTietokoneestani en tiedä, mutta itse päätin juuri varautua siihen että minun seuraava vuorokauteni on joka tapauksessa sekunnin tavallista pidempi. Siis tuhat millisekuntia pidempi! Säästän koko sekunnin huomiseen päivään. Sille on kovasti käyttöä, koska kesälomani lähestyy ja tämä yllättäen ja pyytämättä saatu ylimääräinen lisäaika auttaa hurjasti selviytymään kaikista lomaa edeltävistä välttämättömistä askareista. Lisäksi ajattelin viettää ylimääräistä laatuaikaa upeiden työkavereiden kesken, jutella hieman pidempään pomon kanssa sekä nauttia lounaan tavallista leppoisammin ja rauhallisemmin. Saatan jopa käväistä karkaussekuntijäätelöllä, ja jos suinkin vain vielä aikaa liikenee otan muutaman nanosekunnin mikrounet.

Mikkikello

Totta puhuen…en olisi ehtinyt edes porista tätä stooria ilman karkaussekunnin suomaa lisäaikaa. Elämä on joskus sekunneista kiinni.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Kissa vai kilpikonna ?

Porinafoorumimme pieneläinpalstalla keskitytään tällä kertaa ajankohtaiseen, mutta sitäkin itsestäänselvempään vastaukseen koskien yleisön esittämää kuumaa kysymystä: kissa vai kilpikonna?

CatTurtle1Jokainen jolla on joskus elämässään ollut kissa ei normaalisti tätä kysymystä joudu edes pohtimaan. Paitsi ehkä kerran viikossa kun mirri on tuonut aamuyöllä vuoteeseen viisi jäniksenpoikasta käpälineen ja yhden puolikkaan oravan. Toinen vaihtoehtoinen skenaario on että kattimatti on tehnyt tee-se-itse-manikyyrin viikkoa aiemmin hankittua 6.500 euroa maksanutta design-nahkanojatuolia hyödyntäen, ja sen jälkeen syönyt isännän kirjanpitoon tarvittavat kuittitositteet.

Tällaisissakin tapauksissa on syytä pitää pää kylmänä ja palauttaa mieleen miten korvaamattoman arvokasta on omistaa uskollinen kissaystävä, parhaassa tapauksessa jopa useampi. Ajanpuutteen vuoksi keskityn vain kaikkein keskeisimpiin perusteluihin.

CatTurtle3Kissa osaa lukea ajatukset. Ankeina päivinä se parkkeeraa empaattisesti rinnan tai vatsan päälle, eikä liikahda ennen kuin henki alkaa loppua, jolloin alakulo tajunnan myötä katoaa. Ilon ja valon hetkinä se myötäriemusta kehräten parkkeeraa rinnan tai vatsan päälle eikä liikahda ennen kuin henki alkaa loppua, jolloin yltiöiloiset tuntemukset tajunnan myötä katoavat. Jäljelle jää vain huoneistoa vienosti värisyttävä hyrinä.

Mirri on hygieeninen. Kuka tai mikä toinen otus voi käyttää puoli päivää itsensä lipomiseen aloittaen tavallisesti varpaiden välistä edeten etutassujen kautta peräpäässä poiketen takatassuihin, jonka jälkeen ovat vuorossa posket, silmät ja korvat. Jos ulkona sataa tai on kylmä, voi toisen puolen päivästä käyttää henkilökunnan hygieniasta huolehtimiseen samalla periaatteella ruoka- ja rapsutuspalkalla.

CatTurtle2Kattimatti ymmärtää mäkihyppyä. Tämä on tieteellisesti todistettu empiirisillä kokeilla. Esimerkiksi Slovenian Planican lentomäen maailmancupin osakilpailun aikana kissa voi 2 tuntia lähes liikahtamatta tuijottaa kuvaruutua, jossa mäkihyppääjät singahtelevat hyppyristä liitoon. Kisan aikana on pieni riski, että taulu-tv putoaa lattialle jos kissa päättää yrittää napata mäkikotkan lennosta kiinni.

Kolli karkottaa ketut ja muut ei-toivotut vieraat. Jos ikkunasta näkyy mikä tahansa karhua tai norsua pienempi otus, kotoinen kollipeto on valmis vaarantamaan henkensä ja vaikka uhraamaan ruokailuhetkensä. Paitsi jos sataa tai on kova helle tai pakkasta tai päiväpesu on kesken tai ruokakipoissa on jotain normaalia maukkaampaa.

Kilpikonnan hylkäämisen perustelut on hyvin nopeasti esitetty: kilpikonna on hyvin hidas. Vaa’an positiivisella puolella ovat madeira, sherry, konjakki ja valkoviini. Näin liemeen saadaan aromikas lopputulos eikä se välttämättä todellakaan vaadi edes kilpikonnaa.

Kiitos ja anteeksi.

Posted in Arki - Everyday, Luonto - Nature | Leave a comment

Normikeskiviikko

Tänään oli huhtikuun ensimmäinen päivä eli aprillipäivä, mutta muuten aivan tavallinen keskiviikko.

Aamulla ensi töikseni kävin pelastamassa alastoman naisen, joka oli vahingossa eksynyt ilman kulkukorttia ja vaatteita työpaikan kahdeksanteen kerrokseen.

DosPicAamupäivällä sain sähköpostin jossa pahoiteltiin että viime aikoina sähköpostiliikenne on takkuillut.

Keskipäivällä jahtasin suklaapupuja.

Iltapäivällä sain Kiinasta sähköpostia alkutervehdyksellä “Dear Ilop” ja Porvoosta alkukaneetilla “Töttöröö”.

Illalla perkasin päivän uutisantia. Ulkomaan uutisvirrassa ei mitään uutta. V.Putin ei tiettävästi ole kateissa, mutta sen sijaan hän karkotti maasta yhden suomalaisen liikemiehen. Luultavasti saunomiskilpailu oli päättynyt isäntien kannalta epäedullisesti.

PupuUutispäivän ykkösuutinen  kotimaassa oli se kun jäänmurtajat yritettyään ensin viikkokausien ajan mennä lakkoon päättivät kuitenkin perua lakon sen vuoksi että jäät ehtivät sulaa.

Yritin koko päivän metsästää kunnon aprillipilaa mutta turhaan. Pupujahdissa onnisti paremmin.

Posted in Arki - Everyday | Leave a comment