Murheen vuosina 1939-1945 liian monen marssi päättyi ennen aikojaan. Suomen sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim määräsi päiväkäskyssään talvisodan jälkeen keväällä 1940 että toukokuun kolmatta sunnuntaita tulee viettää ja kunnioittaa ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”.
Tänäänkin toukokuun kolmantena sunnuntaina monen suomalaisen päivään on kuulunut käynti sankarihaudoilla ja Suomen lippu on hulmunnut saloissa. Wikipediasta vilkaistuani minulle selvisi että alkuvuosikymmeninä lippua tuli pitää klo 10-14 suruliputuksen tapaan puolitangossa, mutta aamulla klo 8-10 ja iltapäivän-illan ajan klo 14-21 kokotangossa. Kun toisen maailmansodan päättymisestä vuonna 1995 tuli kuluneeksi 50 vuotta, ohjetta muutettiin siten että lippu liehuu koko päivän kokotangossa. Näin on hyvä. Vaarini – äitini isä – oli oman marssinsa päättyessä vuonna 1943 juuri täyttänyt 30 vuotta. Hänenkin muistokseen lippu liehuu korkealla. Aina!
Vuosikymmenten ankaran jälleenrakennuksen ja sodan jälkeisen kasvun ja kehityksen myötä olen itse saanut nauttia rauhallisesta ja turvallisesta Suomesta. Toukokuussa kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin olin ekaluokkalaisena ensimmäisellä luokkaretkellä Aulangolla. Eipä tuolloin tarvinnut huolehtia paljon muusta kuin retkieväistä paitsi niistäkin taisi äiti huolehtia. Muistan hyvin että minulla oli eväänä mehua ja ruisleipää jonka päällä tuoretta kurkkua. Aurinko lämmitti eikä mitään tarvinnut pelätä, paitsi ehkä vähän muurahaisia.
Tänäänkin 20.5.2012 on ollut aurinkoinen kevätpäivä ja lippu kokotangossa.
Aurinkoista kevättä ja kesää kaikille!!!