Talvisodan ilmahälytyssireeni ulvoo ja 13 vuotias poika kaappaa pikkuveljen syliinsä Helsingin Kalevankadulla. Ilmasuoja löytyy mutta pelko hellittää vasta kun sireeni hiljenee. Lunta on satanut paljon.
Saman ikäinen tyttö kulkee Inkerinmaalla isosiskonsa takinhelmasta kiinni pitäen. Äiti on kertonut että suomalaiset siirretään Saksaan ammustehtaaseen töihin. Lunta on paljon ja sitä menee kengän varresta sisään.
Monen mutkan jälkeen nuo nuorukaiseksi ja neitokaiseksi varttuneet kohtaavat Helsingissä, tutustuvat, ihastuvat, rakastuvat.
He muuttavat yhteiseen kotiin 1953 tuoden koko omaisuutensa: pöydän ja kaksi tuolia.
Nyt kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin maailma on toinen. Lapset ja lastenlapset tuovat iloa jos huoltakin.
Ilmahälytyssireeniä ei tarvitse kuulla mutta se ei ole unohtunut, niin kuin ei myöskään paluu ammustehtaalta parakille pimeän puiston halki.
Lunta on tänäkin talvena paljon.
Kosketus lämmittää ja lohduttaa vaikka jo kovasti väsyttääkin.
Hei, kerroit varmaan isovanhemmistasi. Tuntuu niin tutulta nyt kun olen itse lukenut Lumijoella koottua kirjaa kotirintaman tapahtumista, Oulun pommitusten loimotulsesta Lumijoelle saakka, puun hakkuusta, leivän leipomisesta ja sukkien kutomisesta rintamalle. Vielä ois monta tarinaa luettavana.
Hienoa että pari on yhdessä jo niin ksuan, siihen pyritään itsekin.
Toivotan hyvää vointia sinne ja enemmän iloja kuin huolia.
Hei, kiitos Hilkka. Appivanhempieni vaiheista laitoin jotain mistä ovat minulle kertoneet. Appeni nyt vakavasti sairaana ja mentävä päivä kerrallaan.