Autot ovat aina olleet tämän pienen pojan, sittemmin nuoren miehen ja nyttemmin varttuvan vätyksen mielessä. Muistoja niihin liittyen riittää.
Paulig Coffee Car Cards
Ensimmäiset taitavat juontaa Pauligin kahvipaketeista kerättyihin autojen kuvakortteihin. Itse en muista niitä varsinaisesti keränneeni koska niiden jakelu taisi loppua ennen minun aikaani, mutta kortteja oli kotiin ja lähipiiriin kertynyt niin paljon että minäkin sain niistä nauttia ja imeä välttämättömän oppimäärän autonnimien ääntämisohjeineen.
IFA Industrieverband Fahrzeugbau
Ensimmäinen oikea automuistoni on isän Ifa. Muistoissa on lähinnä sen kaappariovet ja vinkkarivilkut ja kuinka vauhdikkaat peppuliukumäet sen katolta sai talvella kun isä oli laittanut auton talveksi seisomaan ja se hautautui lumihankeen. Sittemmin alkoi kiinnostaa menopelin omituinen nimi joka kuulemma juontaa sanoista Industrieverband Fahrzeugbau. Se oli itä-saksalainen autonvalmistaja joskus 1950-luvulla, siis p-a-a-a-a-ljon ennen meikäläisen syntymää.
1950-70 –lukujen aikana suuresta itäisestä naapuristamme Neuvostoliitosta virtasi Suomen roudan runtelemille teille minikokoisia panssarivaunuja: Moskvitšeja. Mosse ei kuulemma ollut Neuvostoliitossa kovin arvostettu kulkuneuvo. Väitetään että nimi ei tarkoita moskovalaista, vaan on lyhenne sanoista “Mozhno otjehat sto kilometrov, vylezai i tshini” = ”sillä voi ajaa sata kilometriä, sitten nouse ulos ja ala korjata”.
Moskvitš
Minulla on lapsuusmuistoja lukuisista ja monenvärisistä Mosseista. Niissä istuttiin korkealla ja oli mukava matkustaa. Pikkusiskon kanssa tuijotimme takapenkin ikkunoista silmä tarkkana sivuille ja laskimme kilpaa kuinka monta lehmää näkyi laitumella matkalla Hämeenlinnasta Heinolaan. Mummolamatkan kohokohta oli Lahdessa (lausutaan: Lahessa) jossa suurin jännitysmomentti syntyi siitä alkaako Mossen moottori keittää kaupungin läpi ajettaessa. Jos satuimme liikennevalojen vihreään aaltoon, jäähdytysnesteet saattoivat pysyä jäähdyttäjässä. Jos vihreä aalto ei matchannut, matkaan tuli yleensä makoisa jäätelökioskipysähdys jonka aikana Mossenkin janoa ja hikoilua helpotettiin.
80-luvun puolelle ehdittyäni ajokorttikuume poltteli kiivaana ja 18-v syntymäpäivänä olin Janakkalan nimismiehen toimiston oven takana aamulla varttitunninen ennen sen aukeamista. Alkuun harjoiteltiin isukin kaaroilla mutta aika pian alkoi tuntua että oma polle pitäisi jostain jotenkin hankkia.
Punainen Kupla - Red Beetle
Setäni riensi apuun ja myi minulle upean Kuplavolkkarin vuosimallia 1969. Siitä puuttuivat vain lokasuojat, vasen astinlauta ja jotain muutakin mutta mitäs pienistä. Hinta 700mk. Kupla oli ihanteellinen värkki meikäläisen auto- ja peltimekaanikon taidot ja kyvyt huomioiden. Tarvikeliikkeistä ja hajottamoista sai siihen aikaan Kuplavolkkariin kaiken tarvittavan ja kaiken pystyi helposti itse asentamaan. Lokasuojat vain pulteilla kiinni ja menoksi. Auton punaväri oli vuosikymmenten saatossa päässyt hivenen haalistumaan joten aika pian päätin että uusi väri on saatava pintaan. Poljin polkupyörällä maalikaupaan ja ostin muutaman purkin kirkkaanpunaista maalia. Kotimatkalla naapurin villakoira oli päässyt irti ja yritti näykkäistä jalkaani polkiessani maalipurkkeineni kotia kohti. Minä taas yritin potkaista hauvelia hellästi loitommalle minkä seurauksena tasapaino järkkyi, maalipurkkikassi putosi katuun ja yksi purkeista aukesi. Koiran toinen korva maalautui punaiseksi ja katuasfalttiin jäi moneksi vuodeksi punainen maalitahra.
Kuplankin maalaus onnistui varsin mainiosti. Se tapahtui kauniina kesäpäivänä ja maaliruisku toimi hienosti. Mainittakoon kuitenkin etten ollut ihan täydellisesti ottanut huomioon pihalla tapahtuneen maalausoperaation sivuvaikutuksia: kevyen tuulenvireen ansiosta Kuplavolkkarin lisäksi kirkkaanpunaiseksi maalautui myös sireenipensas sekä sen takana ollut naapurin asuntovaunu joka sai laadukkaan mutta ilmeisen kiusallisen punapölyhiukkaspeitteen. Naapurisopu kuitenkin säilyi.
Kuplan jälkeen on ollut muutamia muitakin kotteroita muttei toista sen veroista. Mutta ehkä joskus vielä… Baby you can drive my car.