Arvoisa pääministeri, valtiovarainministeri, oppositio ja tohtori Kiminkinen, 50 centtiä ajatuksistanne.
Nythän on niin ja näin ollen, paljon kohuttu ja haukuttu SOTE-uudistus voidaan vähin äänin haudata jo ennen syntymäänsä.
Olen tänään omin silmin, korvin, käsin ja jaloin käynyt tarkistamassa asiain tilan Helsingin Marian sairaalassa. Johtopäätös on päivänselvä.
Tutkimus- ja tarkastuskäyntini vaati hieman erityisjärjestelyjä pysyäkseen salaisena ja huomiota herättämättömänä.
Aamulenkillä tein yhden ylimääräisen kuperkeikan, kävelin 3 nanosekuntia käsilläni ja rusikoin ranteeni uskottavan näköisesti turvoksiin.
Lisäksi vietin minuutin verran aikaa lumisateisena joulukuun sunnuntaiaamupäivänä jykeviä puita selälläni maaten ihaillen.
Sen jälkeen kurvasin Helsingin Marian sairaalan päivystyspoliklinikalle suorittamaan kenttätutkimusta.
Pääsin jonotuslapun saatuani ilmoittautumisluukulle kolmessa minuutissa. Hymyilevä vastaanottovirkailijatar suoritti hellävaraisesti savolaismurteella kälättäen ranteeni esitutkinnan, jonka jälkeen neuvoi odottamaan hetkisen, kunnes lääkäri kutsuu minua nimeltä. Odottaessani odotustilan kanttiinista sain maukkaan ja tuoreen meetwursti-juustosämpylän kahvin kera hyvin edulliseen hintaan. Kanttiinin myyjätär hymyili ja vaikutti ilmiselvästi viihtyvän työssään.
Noin viiden minuutin kuluttua suomea puhuva lääkäri kutsui minua nimeltä, ohjasi tutkimushuoneeseen, tutki ranteeni, kirjoitti röntgen-lähetteen ja kohteliaasti pyysi odottamaan käytävällä kutsua röntgen-kuvaukseen.
Tähän mennessä sairaalan ovesta sisään astumisesta oli kulunut korkeintaan 15 minuuttia. Käytävällä odotellessani ohi kulki henkilökuntaa oikealta ja vasemmalta. Kaikki hymyilivät ja jutustelivat ystävällisesti toistensa sekä potilaiden kanssa. Viereeni istahti minuakin ehkä 50 kg rotevampi herra, joka spontaanisti alkoi melskata “kyllä oli vaan helevetin hyvä lääkäri, heti tajusi mistä on kyse ja kohta pääsen suolihuuhteluun”. Hymyilin myötäriemusta ja samalla minut jo kutsuttiin röntgen-laboratorioon. Viiden minuutin kuluttua olin takaisin lääkärin ovella odottelemassa kuvien valmistumista ja tuomiotani.
Jälleen siinä odotellessa en voinut olla huomaamatta iloista ja suorastaan käsittämättömän rentoa meininkiä, vaikka käytävä oli pullollaan nenä poskella ja kinttu tai käsi solmussa kärvisteleviä potilaita. Joku hoitaja toi jollekin juotavaa, toinen kysyi eräältä onko kaikki hyvin ja kolmas lohdutti minua sanoen “vain hetkinen, lääkäri tutkii juuri kuviasi”.
Viitisen minuuttia myöhemmin lääkäri kutsui taas huoneeseensa. Sitten hän piti luennon herneluusta, kolmioluusta, kuuluusta, veneluusta, hakaluusta, isosta ranneluusta, sekä pienestä ja isosta monikulmaluusta. Minulta kuulemma löytyy ne kaikki ja ne olivat minulla kuulemma kaikki ehjiä. Mojovaan särkyyn hän määräsi purkillisen särkylääkettä ja toivotti hyvää päivän jatkoa.
Tallustin äimistyneenä ulos huoneesta pitkin käytävää ohi tyytyväisyyttä huokuvan henkilökunnan sekä iloisesti kikattatavien potilaiden ja astuin ulos sairaalasta. Katsoin vielä varmuuden vuoksi ulko-oven yläpuolella olevaa kylttiä varmistaakseni että todella olin ollut siellä missä kuvittelin olleeni. Totta se oli.
Hyvä herra pääministeri, rouva valtiovarainministeri, arvoisa oppositio ja tohtori Kiminkinen, ei nyt sössitä tätä.
Eihän?