Vuosi oli juuri vaihtunut ja Toivo oli ollut uuden vuoden vaihteen lomalla, kotona kaukana rintaman jännityksestä ja kuoleman pelosta. Lapset peuhasivat pienen pirtin tuvassa; 5-vuotias Paavo veti 4-vuotiasta Paulaa tukasta, ja 2-vuotias Leila yritti matkia kaikessa isompia sisariaan. 3 kk:n ikäinen Olavi tuhisi kehdossaan. Oli Uudenvuodenpäivä ja kohta oli taas lähdettävä. Sunnuntaina 3.1. oli määräys olla takaisin tukikohdassa Syvärillä, ja matka sinne kestäisi pari päivää. Tammikuussa 1943 elettiin jatkosodan asemasotavaihetta.
Vajaa kaksi viikkoa myöhemmin Heinolan kirkonkylän postitoimistosta tuli Esterille kirje. Se oli päivätty 7.1.1943
Rouva Esteri Neiglick
Raskas velvollisuuteni on pataljoonamme aseveljien puolesta ilmoittaa Teille miehenne, sotamies Toivo Tapani Neiglickin sankarikuolemasta, mikä sattui tänään iltapäivällä. Miehenne oli vartiopaikallaan, jolloin vihollisen tarkka-ampujan luoti sattui häntä aivan keskelle otsaa, joten kuolema seurasi aivan heti.
Tunnen, kuinka raskaana tämä tieto Teidät nyt kohtaa. Miehennehän oli juuri palannut luotanne lomaltaan tänne rintamalle. Silloin kun hän hyvästeli Teitä ja pieniä lapsianne, ette varmaan aavistaneet, että tämä oli viimeinen kerta, kun tässä elämässä saitte olla yhdessä miehenne kanssa. Toivon kuitenkin että Taivaallinen Isämme auttaa nyt Teitä sekä perhehuolissanne että katkerassa kaipauksessanne.
Antakaa itsenne ja lapsenne nyt Hänen huomaansa. Miehenne oli hyvä sotilas, joka tarkasti täytti velvollisuutensa. Sunnuntai-iltana palattuaan lomaltaan hän oli täällä luonamme minun kanssani ja kertoi kotikuulumisia. Kaikesta me näimme, että loma oli ollut hänelle erittäin mieluinen. Varmasti hänen ajatuksensa täälläkin yhä vielä viipyivät luonanne.
Kotinne tuntuu nyt tyhjältä ja kylmältä ja elatuksen huoletkin varmasti tahtovat tunkeutua mieleenne. Mutta Herra Jumala pitää teistä varmasti huolta. Uskoutukaa hänelle! Ja Herra auttaa Teitä myöskin säilyttämään yhteyden mieheenne, joka nyt toivon mukaan on jo päässyt Hänen luokseen. Taivaallinen Isä tulee nyt myös lastenne, jotka isänsä ovat nyt menettäneet, suojelijaksi. Samalla tavalla on Hän jo tämän raskaan sodan aikana tullut niin moneen kotiin, minne murhe on tunkeutunut. Jumalan sana ja rukous ovat keinoja tuon Jumalan auttavan voiman saamiseen. Harrastakaa niitä. Silloin siunaus tulee vielä poistamaan suuren surunne ja jättämään vain kauniin muiston Teille jäljelle sankarimiehestänne ja –isästä.
Sydämellisin terveisin, Pataljoonan pastori Pentti Ranta
Samana päivänä tuli myös kirje Viljolta, Toivon naapurilta ja rintamatoverilta, ja seuraavana päivänä kaksi kirjettä lisää. Ensimmäinen oli Suojeluskunnan päälliköltä:
Raskaana velvollisuutenamme on valittaen ilmoittaa, että miehenne Stm. Neiglick, Toivo Tapani s.25/12 1913 on kaatunut taistelussa isänmaan ja sen tulevaisuuden puolesta 7.1.1943. Menetyksenne on raskas. Pyydämme vastaanottamaan valittelumme suuressa surussanne. Teitä kannustakoon suruanne kantamaan tietoisuus rakkaan omaisenne uhrin suuruudesta. Hänen kohdaltaan taistelu on päättynyt. Hänen työnsä on tehty.
Muistoaan kunnioittaen, Heinolan pitäjän Suojeluskunta, Paikallispäällikkö Kersantti Väinö Honkanen
Toinen kirje oli Lotta-yhdistykseltä:
Rouva hyvä, otamme sydämestämme osaa Teitä kohdanneeseen raskaaseen suruun. Jumala kaikkivaltias vahvistakoon ja lohduttakoon teitä ja pieniä orpojanne, sekä tukekoon teitä jäädessänne yksin kasvattamaan ja vaalimaan pienokaisia.
Lotta Svärd järjestön Lahden piirin Heinolan pitäjän paikallisosaston puolesta, Hilma Maukola
Jotenkin mummi selvisi.