Olipa kerran eräs helmikuinen tiistai 14.2.2012. Töihin mennessäni siellä odotti ihan normaali meininki. Meillä on nimittäin se hyvä puoli että koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu mutta aina voi olla varma että jotain veikeää tapahtuu.
Esimerkiksi jokunen vuosi sitten eräs kollegani lainasi erään toisen kollegani tietokonehiirtä jolloin tämä toinen kollegani töihin tullessaan todetessaan hiirensä kadonneen nosti sellaisen metelin että katsoin parhaaksi varoittaa ensin mainittua erästä kollegaani. Kaikki päättyi onnellisesti, hiirikonflikti laukesi rauhanomaisesti ja hiiri on kliksutellut onnellisena näihin päiviin asti, luulisin.
Kerran taas silloinen esimieheni päätti tuoda koiransa mukaan töihin koska hänelle – siis koiralle – oli varattu iltapäiväksi terapiahoito. Koira karkasi hihnastaan kesken päivän mutta saumattoman tiimihengen merkeissä jahtasimme sitä varsin onnistuneesti ja saimme kiinni ennen kuin se ehti livahtaa hissiin.
Aika äskettäin valmistelimme esitystä erääseen tärkeään tapahtumaan yrityksen ylimmälle johdolle. Esitykseen liittyi lyhyt video-clip jonka tekeminen oli niin vakavaa että kulissit kaatuivat, kyljet kipeytyivät ja vatsalihakset joita en tiennyt olevankaan olivat hellinä seuraavat 2 viikkoa. Mutta kuten arvata saattaa, videosta tuli suksee.
Mutta palatakseni tähän päivään: tiistai 14.2.2012 oli normaalin veikeä ja täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sen kruunasi ystävänpäivän puu jonka saimme ja jonka lahjoitimme eteenpäin kehitysmaihin tuomaan iloa tulevia ystävänpäiviä varten jossain kaukana. Lisäksi saimme hyrisevän kissakortin entiseltä kollegalta joka otti ja karkasi jokin aika sitten muihin maisemiin muttei koskaan unohtanut meitä. Niin ja sitten ne pusut; niitähän meillä viljellään alati ja yhtenään. Vahvistamattoman huhun mukaan Brunberg ilmoittaa piakkoin laajennusinvestoinnista Porvoon pusutehtaallaan. Kyllä näillä eväillä selviää pahoistakin paikoista!
Nöf Nöf Dear Friends
Hyvää Ystävänpäivää!!
En tietenkään unohda teitä mahtavia kamuja koskaan 😀